Kirkonkylän kyläsivu


Asukkaat
Kylässä
Kuvia
 
       

Kirkonkylän talot ja niiden asukkaat v. 1939


1.Kirkko ja hautausmaa

2.Kulkutautisairaala

3.Kunnantalo ja kirjasto

4.Hyökki Elisa
Lapset Lempi ja Iines

5.Raatikainen Nikodeemus ja Hilma
Lapset Lahja, Margit, Kerttu, Martti, Uuno ja Irma

6.Valtonen Hilda, lapsi Armas(ei asunut enää), Jätti Mari

7.Pekkola Antti ja Majuri Katri

8.Toivonen Taavetti

9.Montonen Emil ja hänen äitinsä Eeva Koskinen

10.Rastas Anton ja Tilda,
Tauno, Martta, Kaija ja Erkki

11.Työväentalo. Talo paloi 30-luvun puolivälissä

12.Thusberg Aino(huvila)

13.Ratia Taavetti ja Emilia
Lapsi Hannu

14.Riikonen Gabriel(perikunta),
Vanha kauppatalo, käräjätalo, nimismiehen kanslia

15.Montonen Toivo, hänen äitinsä ja Lyydia Riski

16.Laaksonen Robert, varastonhoitaja
Kersantti Parikan perhe(vaimo ja 3 lasta)

17.Montonen Johannes

18.Snellman K? perheineen(kesäasukas)

19.Vanhanen Ville ja Josefiina
Lapsista Vilho asui tässä vaimonsa Margitin kanssa
Helvi (Ollaranta) ja Saimi asuivat muualla.

20.Mamia Aleks
Perikunta Ilmari, Eino, Urho ja Lea

21.Kansakoulu
Opettaja Kuikka Samuli ja Hilma
Lapset Hilkka ja Helvi
Vaimon sisar Alma

22.Seurojentalo,asukkaina Paavo Harmaan perhe

23.Heino Sofvia, kirjanpitäjä

24.Suojeluskuntatalo, esikunta ja varasto
Riikonen Väinö ja Toini
Lapset Rauni ja Raimo

25.Urheilukenttä varastoineen

26.Puolustuslaitoksen harjoitustalo varastoineen

27.Osuuskaupan myymälä
Myymälänhoitaja Toivonen Taavetti ja Enni
Lapset Aune, Mirja, Tuomas, Valma

28.Apteekki
Apteekin hoitaja Strömberg

29.Sallinen Lauri ja hänen äitinsä Loviisa

30.Salmenin huvila
Laasonen Adele
Lapset Inkeri, Tuomo ja Kaarina

31.Rytkönen Iida
Lapsi Aalto



 

Kuolemajärven kirkonkylässä


Tämän lehden tekijät esittivät alkukeväällä, että kirjoittaisin omasta tai oikeammin entisestä kirkonkylästämme. Saatuani käsiini Uuno Villan tekemät mainion tarkat talojen sijaintikartat ja asukasluettelot katselin Kuolemajärven historiakirjaa ja totesin, että Kirkonkylä on erikoisen hyvin tuotu esiin v. 1939 aikaa elettäessä. Tämän lehden nyt julkaisemia kirjoituksia tutkimalla ja vuonna 1956 ilmestynyttä Kuolemajärven historiaa lukemalla pääsee kuin käymään Kirkonkylässä. Historiaa, joka vuosia oli loppuunmyyty, saa nyt taas uuspainoksena Säätiön asiamieheltä tilaamalla.

Ajattelin, että voisinhan siellä muistoissani viivähtää, elinhän lapsuus- ja nuoruusaikani tavallaan Pihkalan, Kirkonkylän ja Akkalan asukkaana.

Mitä tietä Kirkonkylään?

Tämä Kuolemajärven pitäjähän oli vähän erikoisen muotoinen kuvio kartalla, pohjois-etelä suuntainen. Pisimmillään lähes 60 km, keskemmällä kapeimmillaan 3 km. Nuoruusaikani vanhat ihmiset sanoivatkin, että pitäjä on pitkä ja kaita kuin Pirimatin paita. Mahtoiko vertaus pitää paikkansa?

Eteläpäästä Seivästöltä tultaessa tie pudotti tulijan Akkalan-Kirkonkylän rajamailla Ruonanmäelle, josta tie laski jyrkän hiekkaisen mäen antamalla vauhdilla melkein kirkonmäelle. Pohjoispään kylistä tultiin Pihkalankylän, Pyssylänmäen ja Järvenpään kautta mäen päälle, josta katsottiin Kirkonkylän alkaneen.

Kylän ensimmäiset talotkin olivat tien molemmin puolin. Kankaisen maaston läpi tie johti Tienristille neljän tien risteykseen. Tie jatkui suoraan läpi kylän ns. Postitalon rantaan. Tienristiltä oikealle lähtevä tie toi Salmensillalle Kuolemajärven ja Hatjalahden järvien yhtymäkohtaan. Sillan yli johtava tie jatkui läntisiin kyliin.

Salmensillan näkymät, luonto, maasto, näkymä kirkonmäelle - ihaninta mitä silmin voi nähdä. Tulee ikävä, taidan itkeä.

Kirkolla ja hautausmaalla

Tienristin vasen tienhaara johti sitten Akkalan kylän läpi rannikon kyliin. Kunnantalon luota nousi pieni tie läpi kirkonmäen ja toi kirkon portille ja arkkupenkeille, näille penkeille arkut tuotiin odottamaan hautaan kantamista, voitiinpa kansikin aukaista jäähyväisiä jätettäessä. Yleensä siunaus toimitettiin haudalla.

Kirkkomaan sisällä, lähellä porttia seisoi komea punagraniittinen kirkkomme, vuonna 1903 vihitty käyttöön. Kirkon oli suunnitellut arkkitehti Stenbäck. Kirkkomaan alueella sijaitsi hautausmaa, johon 1930-luvun alussa liitettiin lisähautausmaa. Hautausmaata suojasi kiviaita maanpuolisilta sivuilta ja järvenranta omalta osaltaan. Alue oli luonnonkaunista rantaniemeä, maaperä oli hiekkaa. Hautamerkkejä oli monenlaisia, mutta enimmäkseen puuristejä. Sisällä kirkossa ei ollut mitään kultaa ja kalleuksia, penkit aitoa puuta. Urut säestivät veisaajia, miespolkuset palkeet taisivat vähän hikoiluttaakin polkijaa. Puulämmitteiset kamiinat pitivät kirkon viileänä.

Pikkupojasta saakka olen ollut ahkera kirkossa kävijä. Muistan kirkkoherra Kaarlo Sorrin pitkät saarnat ja monta muuta saarnaajaa aina rippi-isääni Erkki Gummerukseen. Kanttoreista Antti Siprosesta aina Väinö Vänskään. Kirkkokuoro toimi ahkerasti. Sorrin poika Teppo oli jatkosodassa pataljoonani komentaja, hyvä sotilas. Yhdessä Syvärillä muisteltiin Kuolemajärveä ja viimeisen kerran Laitilan Veljeskodissa.

Riikosen kauppa ja pullakauppias

Hautausmaan ulkopuolella oli hevospuomit kauppias Gabriel Riikosen kaupan takana ja rantaan päin kirkkoaidan vieressä hevoskatos puomeineen. Kun peräkylistä tultiin hevospelillä, piti hevonen riisua ajopeleistä, loimittaa, lepuuttaa ja ravita. Tarinat kertoivat, että erittäin huonoilla säillä ja keleillä jouduttiin yöpymäänkin tuttavien luona kirkolla.

Virallista kahvila- tai baaritoimintaa ei kylässä harjoitettu, mutta ainakin kesäisin kirkonmäellä tapasi pullakorikauppiaan. Kunnantupa oli sunnuntaisin avoinna ja lämmitetty, emäntä pienestä maksusta keitti kahvitkin. Lainakirjasto oli myöskin avoinna.

Kirkon edessä oleva alue oli myös juhlapaikka kokoontumista varten, monet tilaisuudet muistuvat mieleen. Rippikoulua ei kirkon tiloissa käyty, vaan Pinnoniemen puolella pappilan renkituvassa, kolme viikkoa syksyllä ja kaksi keväällä. .Pitkämatkalaiset saattoivat asuakin tuttavissa rippikoulun aikana. Ripille pääsy tapahtui kirkossa helluntaina.

Kaupankäynnistä pitivät huolta äsken (aiemmin) mainitsemani Riikosen kauppa, ainakin Gabrielin kuolemaan saakka, ja Kuolemajärven Osuuskaupan myymälä, jota Taavetti Toivonen hoiti apulaisineen. Apteekki piti huolen lääkekaupasta. Uudenkirkon kunnanlääkäri kävi pari kertaa kuussa pitämässä vastaanottoa sairastaville. Pihkalassa asuneen venäläissyntyisen, melkein lääkärin, Netsejeffin määräyksillä sai lääkkeitä. Sairaalahoito tapahtui Viipurissa tarvittaessa käytiin Uudellakirkolla. Apteekin vastaisella puolella koivujen varjossa oli Majurin Katrin pieni kotikuppila (pientä - toistoa) "lämmittelyä" varten, siellä pistäytyivät enimmäkseen täysi-ikäiset. En muista siellä sisällä käyneeni.

Koulu ja seuratoiminta

Koulunkäyntini aloitin Pihkalan kylässä Antti Siprosen hyvässä kiertokoulussa, mutta sittemmin kirkonkylän kansakoulu tarjosi opin myös kaikille lähikylän lapsille, niin Pihkalan, Pinnoniemen kuin Akkalan lapsille, joiden kylissä ei omaa koulua ollut. Hyvä koululaajennuskin tehtiin 30-luvun alussa. Opettaja Samuli Kuikan opettajaperhe teki erinomaista opettamistyötä, mutta myöskin valistamistyötä: raittius-, äitienpäivä- ym. tilaisuudet muistan. Koululla toimi myös postitoimisto ja kirjasto.

Kun sotien jälkeen sain tilaisuuden tavata opettaja Kuikan, oli se molemminpuolin liikuttava, mahtava elämys opettajan ja oppilaan välillä - avautuminen -ihmisyys - jäivät ikimuistoisiksi muistoiksi elämän kaarelle.

Sitten onkin muistelmissa siirryttävä koulun naapuriin Seurojentalon ympärille. Tämän talon vaikutuspiiriin liittyvät monet nuoruusvuosien kulttuuri- urheilu- ja huvitapahtumat. Täällä sodan edellä kohtasivat eri puolelta Suomea saapuneet vapaaehtoiset linnoitusmiehet. Taloa käyttivät myös talvisotaan valmistautuvat YH-reserviläiset (YH?) Sörkän rykmentti J.R. 11 - rykmentti, jossa itsekin palvelin talvisodassa.

Muistelen vielä tien järvenpuoleisella reunalla ollutta entistä Smentin huvilaa, joka ehti palvella suojeluskunnan käytössä jonkin aikaa. Paikallispäällikkö Riikonen hoiti siellä kansliaa ja varastoa, sieltä sain ensimmäiset Suojeluskuntavarusteeni. Talo oli kovassa käytössä YH:n aikana ja etenkin talvisodan syttyessä.

Urheilukenttä valmistui

Ranta-alueelle rakennettiin urheilukenttää ja se alkoi jo olla melkein valmis ennen sotaa, ehdittiin jo vähän käyttääkin. Jos Luoja olisi suonut, kenttä olisi ollut ihanalla paikalla melkein rantahietikolla. Tällä hietikkomaalla suoritettiin vesitasokoneella yleisölennätyksiä 30-luvulla.

Eipä voi unohtaa Ruonamäen metsikössä sijainnutta Puolustusministeriön varusvarastoa ja harjoitustaloa, joka oli annettu SK:n käyttöön. Ja paljon sitä käytettiinkin sisäharjoitus- ja majoitustilana ja iltamien pitopaikkana.

Nyt olen jälleen Ruonamäessä, joten Kirkonkylän tienreunukset olen läpikäynyt. Näitä yhteisiä paikkoja muistellessa täytyy palata Tienristin alueelle. Järvenpuoleisella männikkörinteellä sijainnut Työväenyhdistyksen talo oli vähän ennen sotaa tulipalossa tuhoutunut. Taloa käytettiin aikanaan hyvinkin ahkerasti kokoontumispaikkana.

Vähän ikävää, paljon kiitettävää

Tiet Kirkonkylään toivat etelä- ja pohjoispäästä pitäjää. Järventakaisilla olivat suorat vesi- ja jäätiet kirkolle ja Kirkonkylään. Kirkonkylässä asui noin 60-70 asukasta, aivan tavallisia seurakuntalaisia. Olihan tietysti nimismies, poliisi, suntio, räätäli, suutari ym., jokainen omissa tehtävissään. Kesäisin kesäasukkaat vieraineen toivat lisäväriä kylän elämään. Järvellä näkyi soutelijoita, purjehtijoita ja melojia, hieno hietikko veti tietysti uimareitakin rannalle. Kirkon ympäristöön liittyy yleensä persoonallisuuksiakin, mutta olen tässä kuitenkin muistellut kylää talvisodan alle tultaessa. Toivottavasti olen ainakin osittain onnistunut.

Tahdon kiittää lehden päätoimittajaa ja toimituskuntaa siitä, että jaksatte tehdä uhrautuvaa työtä lehden ylläpitämiseksi - voimia ja uskoa teille.

Saanen vielä erikoisesti kiittää Uuno Villaa uhrautuvasta ja arvokkaasta työstä ja taloudellisesta panoksesta arkistoimalla karjalaisuutta ja kuolemajärveläisyyttä kirjoituksin, kuvin piirroksin ja muistitiedoin.

Lopuksi: raskain ja vaikein muistikuvani on talvisodan ensimmäiseltä viikolta. Olin näiden kylien keskellä konkreettisesti, kun kaikki tuhottiin maan tasalle. Kirkostakin paloi sisustus. Mahdollisesti itkin silloin - nytkin silmissä kosteutta.


Sulo Tuusvuori

Kuolemajärveläinen 2003



Kuvia Kirkonkylästä

 

Osuuskauppa ja apteekki

Kirkonkylän koululaiset 1939

Hautausmaan rannasta 2004

Vuonna 1944 valmistunut srk-talo vuonna 2004

Seppele ja verenpisarat kirkon muistomerkillä

Sankarihaudan muistomerkki