Kuolemajärven kotisivut

Pitäjäjuhla 2010

Juhlapuhe

Tervehdyspuhe

Päätössanat

 

Hyvät kuolemajärveläiset ja ystävämme

Mitä karjalaisuus merkitsee muualla syntyneelle karjalaisten jälkeläiselle? Se ehkä on minun sukupolvellekin vielä sitä kivijalkaturismia, kun käydään katsomassa suvun kantapaikkoja. Mutta enemmän se on muuta. Se on tunnetta, tietoisuutta, että kuuluu johonkin erityiseen. Kyllähän karjalaiset ovat useimmille suomalaisille jotakin erityistä, joko hyvässä tai pahassa.

Lapsena karjalaisuus merkitsi minulle murretta, sukutapaamisia, Martta-iltoja, Karjala-seuroja. Olen itse täyskarjalainen, joten elinpiirini oli melko karjalainen. Kouluaikoina alkoi tulla jo muita kavereita ja varmaan murrekin, mikäli karjalan murretta olin puhunut, vaihtui vakkasuomalaiseen murteeseen. Karjalaisuus ei enää merkinnyt niin paljon.

Teini-ikäisenä en kai edes tunnustanut olevani karjalainen. Tuli koulu- ja muita kavereita, karjalaisuudesta ei edes puhuttu eikä sitä, ainakin murretta hävettiin. Täysi-ikäisyys ja lapset tulivat, ei silloin ollut aikaa miettiä, mistä oli eikä omaa identiteettiään.

Vasta kun sekä isoäitini että äitini kuolivat samana vuonna, huomasin olevani vanhin äitini puolelta. Silloin kai aloin miettiä omaa identiteettiäni ja sitä, kuka olen ja mistä olen kotoisin ja miksi olen tällainen.

Mitä karjalaisuus sitten merkitsee minulle? Se ei ole kaipuuta eikä ikävää Karjalaan. Olen siellä käynyt useampaan kertaan, ensimmäisen kerran isäni, hänen sisarustensa ja serkkuni kanssa. Sen jälkeen erittäin hauskalla serkkumatkalla ja jälkeenpäin muutaman kerran. Olen nähnyt mm. Salmin sillan, josta suvun keskuudessa on aina puhuttu ja kauniit Kuolemajärven ja Hatjalahdenjärven. Mutta ei minun tekisi mieli sinne muuttaa. Mitä siellä tekisin?

Minulle karjalaisuus on ennen kaikkea tunne. Se on iloisuutta, naurua, mutta myös herkästi itkua. Isäni esim. oli hyvin herkkä ihminen, jonka silmä kostui herkästi. Samoin minä huomaan perineeni tuon isältäni. Minulle on työpaikkani puitteissa syntynyt karjalaista sukuperää olevien ryhmä, joka on käynyt jo useimpien isien tai äitien kotipaikalla Kannaksella ja matkat jatkuvat ensi kesänä. Matkan tai tapaamisemme jälkeen on täällä jossakin sydämessä tosi hyvä olo, kun on matkustanut tai tavannut samanhenkisiä ihmisiä. Niissä juttu luistaa ja nauru maittaa.

Karjalaisuus on myös vieraanvaraisuutta. Eräs karjalainen tuttavani kertoi, että hän ihmettelee joka kerta, kun he menevät hänen satakuntalaisen miehensä sukulaisiin. Siellä on odotettava kahvia vähintään pari tuntia, vaikka vierailusta on sovittu hyvissä ajoin. Sopimatta ei uskalla mennä. Tosin ovathan karjalaisetkin muuttuneet tässä suhteessa, kyläilystä on sovittava etukäteen nykyään. Ennen kun vieras tuli ja perheessä syötiin, otettiin vieraalle myös lautanen ja tarjottiin ruokaa, kahvista puhumattakaan.

Näin jälkeenpäin ihmettelen, miten Eila-tätini ruokki kesäisin meidät kaikki lapset. Kun heidän helsinkiläisserkkunsa tulivat maalle, piti sisareni ja minun myös olla Tikalla, vaikka asuimme kilometrin päässä. Syödä ja nukkua piti kuitenkin siellä muiden kanssa. Yläkerrassa oli tyttöjen vintti ja poikien vintti.

Ruoka, yhdessä sen tekeminen ja syöminen ovat tärkeitä asioita edelleen meillekin muualla syntyneille karjalaisille. Meillä on tapana juhannusaattona Erja-serkkuni mökillä leipoa perunapiirakoita. En tiedä, miksi perunapiirakoita. Käsittääkseni karjalanpiirakat eli riisipiirakat ovat kuolemajärveläisiä, kun taas pyöreät perunapiirakat ovat äitini kotipitäjästä, Uudeltakirkolta. Ruoan yhdessä valmistaminen on onneksi periytynyt myös lapsilleni.

Karjalaisuus merkitsee minulle myös sukurakkautta sekä hyvässä että pahassa. Kuten äsken mainitsin, vietämme juhannusta ja monia muita juhlia yhdessä. Onhan se joskus rasitekin. Meidän piti esim. jouluisin käydä sekä mammalassa että Tikalla, jossa mummo ja pappa asuivat. Se jouluna reissaaminen jatkuu edelleen. Minusta olisi outoa, jos emme sukuloisi silloin.

Tämä reissaaminen on myös tyypillistä karjalaisuutta, kun ovat reissaamaan joutuneet. Se on kai jäänyt veriin emmekä me pidä pahana nukkua siskonpetissä jonkun sukulaisen luona eikä pakkaaminen ole vaivalloista.

Karjalaiset ovat myös aina, pakostakin, olleet selviytyjiä. Ei jää sormi suuhun, kun pitää tehdä jotakin vaan tartutaan toimeen.

Miten saamme karjalaisuuden säilymään edelleen? Tässäkin juhlassa on hyvin vähän nuoria. Onko muita kuin tyttäreni, joka katsoi velvollisuudekseen tulla. Eivät nuoret pidä tämäntapaisista juhlista eivätkä viitsi kuunnella puheita. Toki ymmärrän, että tämä juhla on erittäin tärkeä vanhemmille tavata tuttavia ja näitä on edelleen järjestettävä.

Kuten Risto Suominen Kuolemajärveläisessa kirjoittaa, virtuaalimaailma on paljon lähempänä nuoria. Sitä kautta pitäisi saada nuoria mukaan. Vähitellen iän myötä he ehkä kiinnostuvat muutenkin karjalaisesta taustastaan ja tulevat mukaan tutustumaan isovanhempiensa kotipaikoille ja seuduille. Ilahduttavasti kolme-nelikymppiset ovat alkaneet etsiä juuriaan mm Facebookissa. Sinne on perustettu useitakin karjalaisia ryhmiä kuten Vaik mie lähtisin Karjalasta, niin Karjala ei lähe miust ja Juuret rajantakaisessa kauniissa Karjalassa. Sen ryhmän perustaja on nelikymppinen Varsinais-Suomessa asuva nainen, joka vasta aikuisena isänsä kuoleman jälkeen sai tietää olevansa neljäsosakarjalainen ja alkoi ottaa selvää karjalaisista juuristaan.

Minulla oli ajatus, että tyttäreni kanssa perustaisimme Facebookiin Kuolemajärvi-sivut, mutta sellaiset löytyivät jo. Tosin sinne piti erikseen rekisteröityä, jonka jälkeen luvattiin ottaa yhteyttä. Vaikuttivat vähän epämääräisiltä, wikipediasta oli otettu jotakin tekstiä eikä jäseniä ollut kuin kaksi. Uudellakirkolla näytti olevan samanlainen sivu.

Tänä kesänähän karjalaisuus on ollut vahvasti esillä mm. Ylessä, jossa oli karjalainen heinäkuu muisteloineen ja musiikkineen. Karjala ja karjalaisuus herättävät suuria intohimoja. Sen ovat todenneet myös nuoret muusikot Puppa J. ja Yona, jotka reggae-yhtyeensä Liljan Loiston kanssa julkaisivat syyskuun alussa uuden cd:n Takaisin Karjalan maille. He tekivät levyn omalla kustannuksellaan omaksi ilokseen, kun miettivät, mikä vastaisi meidän kulttuurissamme reggae-teksteissä haikailtavaa Afrikkaa ja päätyivät Karjalaan. Levyllä on useita reggeaksi sovitettuja karjalaisia kappaleita, kuten Evakon laulu. Valitettavasti en ole onnistunut saamaan sitä vielä, mutta netissä Youtubessa on tuo vaikuttavasti esitetty laulu.

Turussa karjalaisuus näkyy voimakkaasti ensi vuonna, kun täällä järjestetään Karjalaiset kesäjuhlat Turun kulttuuripääkaupunkivuonna.

Toivon ja uskon, että karjalaisuus elää edelleen meidänkin lapsissamme jossakin muodossa, ainakin luonteissa.

Lämpimästi tervetuloa Kuolemajärvijuhlaan!



Marjo Matikainen-Kallström
kansanedustaja, Karjalan Liiton varapuheenjohtaja
Kuolemajärven pitäjäjuhla
12.9.2010 konserttitalo, Turku


Hyvät karjalaiset, hyvät karjalaisuuden ystävät

Karjalaisten järjestämiin juhliin on aina mukava tulla, jo etukäteen aavistaa että tunnelma on mukava ja tietää viihtyvänsä. Sanontakin sanoo, että "Työn kun näkee, niin tekijän tuntee". Täällä tekijät ovat selvästi olleet karjalaisia! Ja tämä sali. Olipa ihanaa saada tämäkin kokea ja kuulla näitä säveleitä juuri konserttisalissa.

Tutustuessani Kuolemanjärven pitäjästä kirjoitettuun materiaaliin nousi sieltä kaksi asiaa, jotka ovat jääneet osaksi koko Suomen historiaa. Ensimmäinen näistä tapahtumista on peräti vuodelta 1557. Teille on varmasti turha kertoa, että kyseessä on Suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan kuolema Kyrönniemessä matkalla Viipurista Turkuun. Toinen on talvi- ja jatkosodan taistelupaikat juuri Kuolemajärven pitäjän alueella. Molempiin tapahtumiin liittyy suomalaisille suuria asioita. Oman kielen ja sitä kautta oman identiteetin saaminen ja toisaalta sen säilyttäminen, mikä meille on rakasta ja tärkeää, oma kotimaa.

Kuolemajärveläisyys ja sen vaaliminen sai konkreettisen toteuttajan kun Kuolemajärvi-säätiö perustettiin 1949. Monenlaisen muun toiminnan ohella säätiö on tehnyt pitkäjänteistä ja arvokasta työtä järjestäessään tämän vuotuisen juhlan kerta toisensa jälkeen: nyt jo yli 50 kertaa. Puitteetkin ovat upeat, tämä Turun konserttitalo antaa juhlalle hyvin arvokkaat kehykset. Tutustuessani etukäteen juhlan ohjelmaan, ilokseni huomasin, että saamme kuulla myös nuoria esiintyjiä, eritoten viulisteja Juha Valtosta ja Aleksi Kotilaa. Itsekin olen harrastanut viulunsoittoa nuorena, nykyisin kyllä vain omaksi ilokseni. Viululla soitettu musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni.

Musiikkiin ja kulttuuriin liittyen ensi vuonna Turulla on näytön paikka. Valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2011 tuo kaupungin täyteen kulttuuriesityksiä ja kulttuurin nälkäistä yleisöä. Vieraita saapuu varmasti myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Toivottavasti myös karjalainen kulttuuri pääsee täällä esille joissain tilaisuuksissa tai tapahtumissa, eikä ainoastaan kesäjuhlien merkeissä.


Hyvä juhlaväki

Karjalan Liitto viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhliaan. Aktiivisina ja ripeinä ihmisinä karjalaiset tarttuivat toimeen heti sodan loputtua. Karjalan liitto perustettiin 20.4.1940 Helsingissä noin 400 kokousvieraan läsnä ollessa karjalaisen henkisen, taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Luovutetun Karjalan alueella toimineet kansanedustajat, seurakunnat ja kunnat olivat hyvin edustettuna perustamistilaisuudessa. Ne säätiöt, jotka olivat silloin perustamassa liittoamme, ovat edelleen vireästi toiminnassamme mukana.

Liittomme on 70-vuoden aikana muuttunut ja uudistunut aikansa mukana. Uuden strategian mukaisesti liitto ylläpitää ja edistää karjalaista kulttuuria. Nykyään liittoon kuuluu 470 jäsenyhdistystä ja -säätiötä. Viime vuonna saimme uusia henkilöjäseniä lähes 3000. Vähän yllättyneinäkin voimme kysyä mikä muu järjestö pystyy tähän? Karjalaisuus ja karjalainen kulttuuri elää ja voi hyvin. Karjalainen iloisuus, laulu ja yhteisöllisyys vetävät puoleensa. Meiän kanssa viihtyy.

Tavallisenakin toimintavuonna meillä on paljon ohjelmaa, mutta nyt juhlavuonna tarjontamme on ollut ja on vielä syksylläkin erittäin runsasta ja monipuolista eri puolella Suomea. Varmasti karjalaisuudesta kiinnostuneet löytävät itselleen sopivaa toimintaa - kursseja, seminaareja, juhlia, näyttelyjä, hengellisiä tilaisuuksia, kotiseutumatkoja, lasten ja nuorten toimintaa. Vuoden kohokohta oli tietysti Karjalaiset kesäjuhlat - Karjalaiset laulujuhlat viikkoa ennen juhannusta Helsingissä.

Keväällä aloitettu "Studia Generalia" -sarja "2000-luvun Karjalatutkimus" jatkuu syksyllä. Tarkempia tietoja tilaisuuksista löytyy nettisivuiltamme ja jäsenlehdistä.

Karjalan Liiton strategiatyö onnistui todella hyvin. Varmasti tähän onnistumiseen vaikutti se, että saimme kaikki olla mukana strategiaa luomassa. Sitoutuminen tavoitteisiin on ollut todella kiitettävää ja siksi olemme saaneet hyviä tuloksiakin.

Järjestömme kehittämisen ohella meillä on toki muitakin projekteja. Karjalan kielen saamista vähemmistökieleksi ajoimme yhdessä Karjalan kielen Seuran kanssa. Se onnistuikin. Viime vuoden marraskuussa kieli sai tuon ansaitsemansa statuksen.

Nyt olemme hakeneet helmikuun viimeisen päivän julistamista karjalaisuuden päiväksi. Olisi todella luontevaa, jos Kalevalan päivä, 28.2. olisi virallisesti myös karjalaisuuden päivä, ovathan Kalevalan runot suurimmalta osin kerätty Karjalan alueelta, lähinnä Pohjois-Karjalasta.

Meillä Karjalan Liitossa on myös ollut vireillä yhdessä muutaman yhteistyökumppanin kanssa muistomerkkihanke Veikko Vennamolle Lapinlahdelle asutusmuseon yhteyteen. Muistomerkki paljastettiin viime toukokuussa. Vennamo toimi asutustoiminnan vaikuttajana ja johtajana vuosina 1940-1959. Suomessa II maailmansodan jälkeisen jälleenrakennuksen suurimpia urakoita oli karjalaisen siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen keväällä 1945 eduskunnan säätämän maanhankintalain mukaan.

Siirtolaisten asuttamistahan toteutettiin ympäri Suomea Lappia lukuun ottamatta. Saman kunnan ja kylän asukkaat pyrittiin sijoittamaan lähekkäin samalle alueelle. Koska Kuolemajärven pitäjäläisiä sijoitettiin pääasiassa Turun ympäryskuntiin, onkin luonnollista, että Kuolemajärvi-säätiö toimii juuri tällä alueella. Nettisivuiltanne huomasin, että kerhoja teillä toimii Turussa ja Helsingissä.


Hyvät karjalaisuuden ystävät

Moni teistä varmaan muistaa, että nuoruudessani olin kilpahiihtäjä ja taisi siitä olla maininta tämän vuoden Kuolemajärveläinen-lehden esittelyssäkin. Valmistuttuani diplomi-insinööriksi olin muutaman vuoden teollisuuden palveluksessa ja nyt olen ollut ammattipoliitikko viimeiset 14 vuotta. Elämässä olen katsonut eteenpäin ja siirtynyt aina uusiin haasteisiin. Se ei kuitenkaan tarkoita menneisyyden unohtamista. Hiihtäjätaustani yli kahdenkymmenen vuoden takaa kulkee mukanani tärkeänä ja arvokkaana osana minua.

Samoin on tilanne karjalaisten ja Karjalan Liiton keskuudessa. Rajantakaisen Karjalan menetykset, evakkous ja ulkopuolisuus ovat osa karjalaisten menneisyyttä ja tulee aina kulkemaan mukanamme. Se ei kuitenkaan estä meiltä tulevaisuuteen tähyämistä, kehittymistä ajan hengessä ja toimintamme sopeuttamista nyky-yhteiskuntaan.

Menneisyyden arvostaminen kuuluu karjalaisuuteen. Millainen runsaudensarvi monipuolinen karjalainen kulttuuri onkaan. Musiikki, kuvataiteet, kädentaidot, ruokakulttuuri ja kirjallisuus ovat ehtymättömiä lähteitä, joista itse ammennamme ja joita voimme jakaa myös muille karjalaisuudesta kiinnostuneille.

Monet jäsenseuramme pohtivat miten jatkaa nyt kun viimeiset rajan takana syntyneet ja sylivauvoina evakkoon lähteneet ovat jo varsin iäkkäitä. Vetovastuu monessa seurassa on ollut vielä heidän harteillaan. Nuorempien sukupolvien saaminen mukaan toimintaan on monesti haaste. Mitään yhteistä neuvoa ei pulmaan voi antaa. Selvää on kuitenkin, että vain järjestämällä nuorempiakin kiinnostavaa mielenkiintoista toimintaa voidaan edes odottaa uusia tulijoita. Tärkeää on myös perikarjalainen asenne uusia tulijoita kohtaan: "Astu sissää, on siint tult muitakii! Tervetulloo".


Hyvät kuolemajärveläiset, sukulaiset ja ystävät

Hellekesän vähän hellittäessä elokuussa virkistyivät suomalaiset poliittiseen keskusteluun Venäjän asemasta suhteessa muihin maailman maihin. Keskustelua käytiin siitä, onko Venäjä taloudellinen suurvalta, onko se sotilaallinen suurvalta vai luuleeko se vain itse olevansa suurvalta. Päällimmäisenä pohdintana käytiin vielä tiukkaan taistoon siitä, saako Suomessa tällaista keskustelua lainkaan käydä. Saako naapuria arvioida vai eikö saa.

Karjalan Liitto on yhteiskunnallisen asemansa ja sisältönsä vuoksi aina ollut herkkä Venäjäkeskustelun suhteen. Maiden välisiä virallisia suhteita hoitavat kulloinkin kansan valitsemat valtakunnanpoliitikot, se ei kuulu kansalaisjärjestöjen tehtäviin. Meille Karjalan Liitossa on ollut tärkeää luoda hyvät ja luottamukselliset suhteet siihen venäläiseen väestöön, joka nyt sotien jälkeen asuttaa rajan takaista Karjalaa. Luomalla yhteistyöhankkeita on monia meille tärkeitä asioita, kuten hautausmaiden kunnostuksia, saatu etenemään. Paikallisten asukkaiden mukaanotto on myös taannut esimerkiksi muistomerkeillemme pysyvyyden ja koskemattomuuden.

Naapuria on kuunneltava herkällä korvalla ja osattava käyttäytyä, olipa kysymys seinänaapurista tai rajanaapurista. Molemmilla naapuruksilla on juuri naapureina oma arvonsa, hyvässä naapuruussuhteessa otetaan toinen huomioon, mutta ei nöyristellä.

Arvoisa juhlaväki

Karjalaisuus istuu osalle meistä paremmin kuin toisille. Vaikka osa ihmisen juurista olisikin Karjalassa, ei karjalainen kulttuuri välttämättä tunnu sävyltään siltä omimmalta. Evakkojen lapset ovat menneet naimisiin Suomen eri heimojen jälkeläisten kanssa, joka on osaltaan sekoittanut ja rikastanut perinteitä. Omien vanhempien suhtautuminen menneisiin polviin ja perintöön vaikuttaa paljon taustakulttuuriin sitoutumiseen. Toisaalta ilman suoranaisia karjalaisia juuriakin voi karjalaisuus tuntua henkiseltä kodilta.

Omat juureni ovat isän puolelta Talissa ja äidin puolelta Viipurissa. Meillä kotona karjalaisuus välittyi monen arkisen asian, kuten ruokien ja juhlatapojen kautta. Samoja tapoja noudatetaan nyt omassa kodissani ja kolme lastani tuntevat hyvin karjalaisen taustansa. meille voi aina tulla myös ilmoittamatta ja silloin lautanen katetaan tulijallekin. Karjalanpiirakoiden rypyttäminen sujuu jo hyvin kahdelta vanhemmalta ja 4-vuotias Ristokin on jo kehittymässä mestariksi.

Omasta ja Karjalan Liiton puolesta toivotan teille kaikille oikein antoisaa juhlaa ja mukavaa syksyn jatkoa. Eiköhän mennä kahville ja haastella siellä lissää.


Kuolemajärvijuhla
Turku 12.9.2010
Päätössanat
Seppo Pirhonen


Kuolemajärvijuhla, kesän viimeinen karjalaisten pitäjäjuhla on päättymässä. On aika kiittää kaikkia juhlan esiintyjiä, järjestelijöitä ja ennen kaikkea teitä, jotka tulitte yhteiseen juhlaamme.

Mainostin juhlaamme, kuten nykyaika tuntuu edellyttävän Facebookissa juuret rajantakaisessa Karjalassa ryhmässä.. Siihen tuli heti erään ryhmän jäsenen kommentti: "Joskus nuorempana kävin pitäjäjuhlissa ja mietin välillä, ett miksi siellä on ohjelmaa haastamista häiritsemässä."

Juhlan osanottajat ovat todenneet tuttuja tavatessa, että taas on joku jäänyt saapumatta, Edellinen juhla jäi viimetapaamiseksi. Evakkotaival on päättynyt, on päästy isänmaahan, jotka kukaan ei ota pois..

Jokainen katkennut elämänlanka vie mennessään arvokkaan palan Kuolemajärveä ja karjalaisuutta. Jonkun tarina on tullut talletettua. Moni joutuu toteamaan, että ois pitänt. Kerrottiinko, haluttiinko kertoa, kuunteliko kukaan?

Olemme voineet iloita siitä, että juhliimme on tullut uusia kasvoja, ensikertalaisia tai sellaisia, joita ei ole pitkään aikaan näkynyt. Toivottavasti olette saanet kipinän tulla toistekin.

Kuolemajärvi-säätiössä olemme tehostaneet keskustelua siitä, millaista toimintaa meiltä odotetaan tulevina vuosina, jolloin syntyperäisten kuolemajärveläisten määrä vähenee voimakkaasti. Miten saamme sanomamme toiselle, kolmannelle ja neljännelle sukupolvelle. Haluamme myös kuulla, mitä nuoret haluavat tietää ja miten osallistua. Välineitä tavoittamiseen ja toimintaan on riittävästi, kunhan löytyy innostuneita tekijöitä ja innostajia.

Kootessani kirjaa Evakoista kavereiksi, huomasin, kuinka paljon on aikaa kulunut siitä, kun karjalaiset asettuivat uusille kotiseuduille. Tästä asettumisesta ja asuttamisesta on kovin vähän vastaanottaneiden pitäjien ja kaupunkien paikallishistoriassa. Karjalaisten tulo on kirjoittamaton luku paikallishistorioissa. Kirjan kokoaminen on avannut uusia näkökulmia karjalaisten ja länsisuomalaisten kohtaamisesta, keskinäisestä venymisestä, sopeutumisesta ja sulautumisesta.

On ollut yllättävää havaita, kuinka monet haluavat tietää, missä vanhemmat tai isovanhemmat olivat evakossa, miten heitä kohdeltiin ja miten tultiin toimeen paikallisväestön kanssa. Tätä kautta karjalaisuus saa uutta käyttövoimaa, mutta myös kantaväestö kiinnostuu asutustoiminnasta ja siitä suuresta voimainponnistuksesta, jonka kansa silloin kävi läpi, kun uusia koteja rakensivat niin karjalaiset mutta myös paikalliset rintamamiehet, sotainvalidit, -lesket ja työpaikkansa menettäneet isojen kartanoiden ja talojen maataloustyöntekijät.

Kun kaikki tämä oli tehty, huomattiin, ettei ollut väliä, oliko toinen karjalainen tai varsinaissuomalainen. hämäläinen tai joku muu. Kaikki olivat isänmaataan rakastavia ihmisiä, jotka halusivat rakentaa onnellisempaa tulevaisuutta lapsilleen Ollaan kavereita. Myös nämä tarinat kannatta tallettaa.

Pekka Simojoki on kirjoittanut seuraavat virren sanat: Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan, annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan. Kiitos sisukkaasta työstä isien, kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen. Sovinnossa meidän suo maata rakentaa, että jokaiselle se kodin tarjoaa. Kädestäsi maamme siunauksen saa, ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa.