90 vuotta sitten:
Aikamies ja Aunus 1919 ja muita kohtaloita Kuolemajärvellä
"Viro,
Aunus, Karjalan kaunis maa / yks' suuri on Suomen valta."
Heikki Nurmio 1917, Jääkärin marssin alkuperäiset
sanat.
Bolshevikkien
kaapattua vallan Venäjällä marraskuussa 1917 alkoi siellä
sisällissota, joka mahdollisti suomalaisten aloittamat heimosodat
ja Itä-Karjalan retket vapaussodan jälkeen. Tunnetuin näistä
Itä-Karjalan retkistä on Aunuksen retki, joka alkoi 90 vuotta
sitten keväällä 1919 kestäen Rajakonnun miehitykseen
maaliskuulle 1920.
Tarkoituksena oli vapauttaa rajan takaiset heimokansat Neuvosto-Venäjästä
ja taistella bolshevismia vastaan. Tavoitteena oli myös ehkäistä
Venäjälle paenneiden punaisten suomalaisten mahdollinen uusi
vallankaappausyritys. Lisäksi Aunus tarjosi suomalaiselle metsäteollisuudelle
raaka-aineita ja vastaitsenäistyneelle maalle valtaa ja kunniaa.
Aunuksen retkelle osallistui 132 jääkäriä päällystötehtävissä
ja n. 4500 vapaaehtoista värvättyä.
Nuoria värvättyjä
Asevelvollisuusiässä
eli vuosina 1897 - 1898 syntyneitä ei saanut retkelle värvätä.
Puolet värvätyistä oli täten vain 16 - 20-vuotiaita
nuorukaisia. Monet heistä olivat karanneet kotoaan sotaan salaa vanhemmiltaan
ja heidän sotilaskoulutuksensa oli tietenkin olematonta. Suureksi
pettymyksekseen suomalaiset saivat todeta itse aunukselaisia liittyneen
heidän joukkoihinsa odotettua vähemmän, vain n. 2000 miestä.
Aunuksen retki menestyi aluksi hyvin, mutta saavutettuja asemia ei kuitenkaan
kyetty kauan pitämään. Vähäiset joukot ja reservin
puute käänsivät hyökkäyssodan pian vetäytymiseksi.
Huolto ja varusteet olivat kehnoja, pääasiallisena ravintona
olivat säilötyt sardiinit ja aunukselaisilta takavarikoidut
ja varastetut ruokatarpeet. Kuolleiden määrä kasvoi korkeaksi
surkean lääkintähuollon vuoksi.
Sota oli myös raakaa. Ohjeena oli teloittaa heti punaiset suomalaiset
maanpettureina ja samanlaisen kohtelun saivat myös bolshevikkien
puolella taistelleet aunukselaiset ja venäläiset. Ihanteet olivat
kaukana myös vihollisen puolella, jossa vankeja kidutettiin ja jopa
ihmissyöntiä ilmeni.
Myös Kuolemajärveltä värvättiin nuoria miehiä
Aunuksen retkelle. Yksi heistä oli Konsta Aikamies Seivästöltä
ja hänen osallisuudestaan sotaan saamme lukea pienen katkelman Juha
Vahtolan teoksessa Nuorukaisten sota. Näin kirjassa kerrotaan:
Konsta Aikamies
Rajakonnun mailla Kaivannon kylän valtaaminen aloitettiin uudelleen
tykistön saavuttua sinne illalla 29.9.1919. Kylä paloi poroksi
tykistön tulittaessa sitä. Tämän jälkeen Suuronen
miehineen hyökkäsi sinne ajaen punaiset tiehensä. Aamulla
30.9. vihollinen valtasi kylän takaisin, mutta suomalaiset tekivät
taas vastahyökkäyksen ja ajoivat punaiset pois. Samalla tavalla
jatkui seuraavina päivinä ajoittain kiivas taistelu Kaivannon
kylän omistuksesta. Monet haavoittuivat taisteluissa, mutta "vasta"
4.10. kaatui ensimmäinen sotilas valkoisten puolelta: 16-vuotias
"veteraanisotilas" Konsta Aikamies Seivästöltä.
Lopulta Kaivannon rauniokylä jäi punaisille, joka piti siellä
30 miehen vahvuista etuvartiota. Varsinaisesti vihollinen asettui kauempana
olevaan Kaukojärven kylään. Seuraavina viikkoina oli alueella
vain "tavanmukaista laukaustenvaihtoa" ja partiointia.
Kirjassa kerrotaan Konsta Aikamiehen kaatumisen olleen kirvelevä
tappio komppanialle. Aikamies oli 16-vuotias, vilkas, käytökseltään
ja ulkonäöltäänkin persoonallinen karjalaispoika,
joka oli saavuttanut kuuluisuutta sanavalmiudellaan. Hän oli sotinut
urheasti Karjalaisessa Pataljoonassa ja edennyt ryhmänjohtajaksi.
Kun masentava perääntymisvaihe oli edessä, oli hän
uusinut sopimuksensa. Vääpeli Paavilaisen päiväkirjassa
on hänestä useita tarinoita. Yksi näistä tarinoista
on kuvaus siitä, miten komppanianpäällikkö Paavilainen
lähetti Aikamiehen ryhmineen tiedusteluretkelle turvatakseen komppanian
etenemisen. Tällä kerralla Konsta Aikamies eksyi täydellisesti
sankassa metsässä. Elävällä kannakselaismurteellaan
hän antoi Paavilaiselle seuraavan raportin:
Konstan kertomaa
" Ku mie kulin siell mehäs, ni mie tulin sellasel pikkasel aukiil.
Mie mänin siit aukiist ylj ja tulin siihe toisel puolel olovaa mehtää.
Siin olj nii paljo puskii, ettei paljo etteesä nähny ja sillo
mie huomasin, et siin oljki aita iha miun iäressäin ja et aijan
takan olj ukkoloi ketjus vaik kui paljo. Ne olj kaik toisenne päi
ku mistä mie tulin ja ne olj nii ryssän näkösii, et
mie aattelin et nuo on ihan vissist punaisii. Mie huusin niil, et ´ketä
työ uotta?` Ja sillo yks sano niist selväl venähen kielel
jot ´Höö! `
Sillo mie läksin painamaa miehilöinein minkä kerkisin,
mut ei myö pitkäl päästy ko meijän peräst
ruvettiin ampumaa. Myö eiku ketjuu ja ammuttii minkä lie ammuttu
ja sit taas lähettii, mut ne jaakas konekivääril meitä
kolm kilometrii - ja sit yks miehist äläht ja kaatu ku se kuolj
- myö juostii karkuun nii ettei ennättänny kattomaa mite
sil miehel käi."
Jouko Vahtola kertoo kirjassaan edelleen, miten asian laita todella oli.
Aikamies oli tehnyt metsässä ympyrän ja tullut pitkin Säpsäjoen
rantaan vedetyn oman komppanian muodostaman ketjun taakse. Hän oli
luullut omia miehiä vihollisiksi ja lähtenyt ryhmineen karkuun.
Kun punaiset sitten samanaikaisesti alkoivat ampua joen takaa suomalaisia,
sai ketjun taakse tullut Aikamiehen ryhmä tulituksesta osansa. Kertomuksen
"kuollut mies" oli taas lyönyt varpaansa johonkin ja kaatunut
ja jäänyt piileksimään metsään tullen vasta
seuraavana päivänä yksikköönsä. Hän
ei ollut jaksanut juosta samaa tahtia toisten kanssa vaan oli väsyneenä
jäänyt jälkeen.
Tällaista siis saattoi sodassa sattua. Muutoin Konsta Aikamies mainitaan
kelpo sotilaaksi, joka kaatui 4.10.1919 taistelun viime hetkillä
Rajakonnun mailla. Suomalaiset joukot joutuivat alakynteen Kaivannon taisteluissa
siksi, että sotilaiden määrä väheni miesten sitoumusten
päättyessä. Retkikunnan johtaja majuri Talvela esitti 4.10.
- siis samana päivänä, jolloin Konsta Aikamies kaatui -
yleisesikunnalle, että koko retkikunta vetäytyisi Suomen rajan
taakse turhan mieshukan välttämiseksi. Yleisesikunta ei kuitenkaan
suostunut Talvelan esitykseen.
Näin siis kerrottiin Konsta Aikamiehen tarina teoksessa Nuorukaisten
sota. Kirjan mukaan Aikamies kaatui 16-vuotiaana, mutta kirkonkirjojen
mukaan hän oli syntynyt 27.7.1901, joten hän oli kuollessaan
18-vuotias.
Viljo Riikonen
Suomen sotasurma-tiedoston mukaan toinen Aunuksen retkellä kaatunut
kuolemajärveläinen nuorukainen oli Viljo Riikonen (syntynyt
13.4.1899,kaatunut Vitelessä 16.5.1919). Hänet haudattiin Kuolemajärven
kirkkomaahan, kuva haudasta löytyy Taas tulloo itku-teoksessa. Sotasurmatietojen
mukaan Konsta Aikamiehen hautaustapa on tuntematon.
Konsta Aikamiehen vanhemmat olivat talollinen Johan Pietarinpoika Aikamies
(1868 - 1911) ja Helena Adamintytär Rusi (synt. 1867) Seivästöltä.
Heidän vanhimman poikansa Toivo Aikamiehen (synt. 15.1.1900) nimi
löytyy myös Suomen sotasurmien luettelossa. Tiedoston mukaan
Toivo Aikamies oli ollut sisällissodassa punaisten puolella kantaen
asetta. Sodan melskeissä tämä 18-vuotias nuori mies mainitaan
kadonneeksi vuonna 1918. Vaikka sotasurmatiedosto luokittelee hänet
punaiseksi papiston antaman tilaston (PT) perusteella, oli Toivo kuitenkin
sukulaisten ja naapurien käsityksen mukaan valkoisten puolella. Miehiä
vietiin kapinan aikana myös pakolla punaisten joukkoihin. Eräs
sukulainen on kertonut, että Toivo olisi ammuttu Humaljoen sillalla.
Papiston tilasto (PT) syntyi vuonna 1919, kun seurakuntien kirkkoherrat
kokosivat Tilastollisen päätoimiston pyynnöstä tietoja
vuoden 1918 sodassa surmansa saaneista. Tiedot kerättiin standardisoidulle
lomakkeelle. Kuolemajärven uusi kirkkoherra Kaarlo Reetrikki Sorri
astui virkaansa vasta sisällissodan jälkeen 1918, eikä
voida olettaa, että hän olisi heti tuntenut seurakuntansa asiat,
joten Kuolemajärven tiedoissa saattaa olla paljon puutteita.
Erik Rusi
Sodan kahinoissa kuoli lisäksi Toivo ja Konsta Aikamiehen eno, äidin
nuorempi veli Erik Adaminpoika Rusi (18.5.1875 - 20.4.1918). Sotasurmatiedoston
mukaan hän olisi kantanut asetta punaisten puolella papiston antamien
tietojen perusteella, mutta jälleen on syytä tarkastella asiaa
myös paikkakuntalaisten antamien tietojen perusteella. Näiden
mukaan punaiset olivat saaneet tuolloin kiinni kolme pakko-ottoja pakoilevaa
seivästöläistä ja olivat kuljettamassa heitä
asemalle kuulusteltaviksi viedäkseen heidät sieltä edelleen
Kämärälle, joka oli punaisten "pesäpaikka".
Miehet yrittivät aikalaisten kertoman mukaan samanaikaisesti pakoon.
Kaksi heistä onnistui paeta, mutta Erik Rusi joutui ammutuksi, ei
suinkaan vahingossa, vaan tarkoituksella. Myöhemmin Erik Rusin ruumis
löydettiin isosta yhteishaudasta.
Edellä esitetyt tapaukset ovat vain muutamia esimerkkejä niistä
surullisista tapahtumista, joita myös kuolemajärveläiset
saivat kohdata sisällissodan ja sen jälkeisiltä ajoilta.
20-vuotiasta ylioppilasta Viljo Riikosta jäi suremaan kauppias Gabriel
Riikosen perhe Iivanalasta. Erik Rusia jäi kaipaamaan puoliso Eeva
Stina Junninen ja heidän 14-vuotias poikansa Abel. Seivästöläinen
Aikamiehen perhe menetti sodissa 1918 - 1919 kaksi vanhinta poikaansa,
nuorukaiset parhaassa iässään. Perheen isä oli kuollut
jo seitsemisen vuotta aikaisemmin, nyt äiti jäi yksin huolehtimaan
Toivon ja Konstan neljästä sisaruksesta. Tuskin pystymme kuvaamaan
äidin surun määrää.
(Konsta Aikamiehen tarina on aiemmin esitetty Helsingin Kuolemajärvi-kerhossa
20.10.2004.)
Liisa Vihko
Lähteet:
Jouko Vahtola: Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919. Keuruu
1997.
Suomen sotasurmat 1914 - 1922, sotaoloissa surmansa saaneiden nimitiedosto.
Suomen sukuhistoriallisen seuran HisKi - Historiakirjojen hakuohjelma,
Kuolemajärven kirkonkirjat.
Puhelinkeskustelu ja sähköposti Raili Tabermanin kanssa 27.7.2009.
|