Kipinolan kyläsivu

Kipinolan asukkaat 1939

Kylä sijaitsi Kipinolan järven rantamalla, etelässä Inkilän kylän naapurina, idässä olivat Kirjolan ja kauempana Kolkkalan kylät, lännessä järven toisella puolella oli Muurilan kylä ja pohjoispuolella taas Humaljoki.

Elinkeinoina pääasiassa maatalous ja kalastus, myös muurareita, autoilijoita, räätäleitä, suutari sekä kyläseppä kuuluivat kylän ammattikuntaan. Kyläläiset olivat yrittelijäitä ja hyvin toimeentulevia ihmisiä. Eleleivät rauhallista ja sopusointuista elämää, johon kuuluivat ahkera kanssakäyminen ja vieraanvaraisuus. Kylään kuului 28 taloa.

1. Kylässä asui nimensä mukaisesti useita Kipinoisia, mutta aloitetaanpa kylän viimeisestä, joka oli "Salonsyrjä". Siellä asuivat Inkilän kylästä 1930-luvun alkuvuosina siirtynyt Mikkel Inkisen poika Salomon ja vaimonsa Rosa perheineen, mukana myös Katariina-mummo. Heillä oli seitsemän tytärtä Helvi, Toini, Annikki, Terttu, Aini, Kaarina ja Liisi ja lisäksi esikoispoika Oiva ja velipoika Ilmari eli Immo. Salonsyrjä oli nimensä veroinen paikkaa, sillä alkoihan tienhaarasta 8 kilometrin metsätaival Humlajoelle vievän tien halkoessa koivikko- ja havumetsää. Sitä tietä kyläläiset käyttivät matkatessaan Humaljoelle tai Koivistolle.

2. Kylän perunakuopat sijaitsivat "Jussin mäellä" Inkisen tienhaarassa. Siinä oli Kipinoisen Jussin ja Iidan koti, jossa asuivat lapsiensa Elvin, Irjan, urhon, Aarnen ja Veikon kanssa. Jussi oli iso komea viiksekäs mies. Hän kasvatteli kessua saunan seinustalla ja poltteli piippua.

2.b Tien toisella puolella, hiekkakuopan reunalla oli Maijastiina Kipinoisen mökki. Usein hän istui kynnyksellä rappusillaan ja lauloi heleällä äänellänsä:"Autuas ken sydämensä antaa Herran kätehen".

3. Joen varrella sillan pielessä asuivat Aleksanteri, "Saska" ja Mari perheineen. Samuli oli heidän sukunimensä. Heillä oli monta Kaunista tytärtä ja komeita poikia. Monet heistä olivat avioituneet ja muuttanet pois kotitalosta. Heillä oli kylän ensimmäinen radio ja tupa täyttyi sunnuntaiaamuisin kyläläisistä, jotka tulivat kirkonmenoja kuuntelemaan. "Saska" oli muuttanut kylään aikanaan Koivistolta.

4. Amalia Kipinoinen asui tyttärineen "Matimäel". Isä-Matti oli kuollut ja Mati-Amalia elätti perhettään käymällä hieromassa kylässä ja auttamassa muissakin töissä.

5. Matin mäen alkupäässä kylätien varrella oli Känän Jussin Ja Lyytin koti. Heillä oli paljon lapsia mm sodan alkamispäivänä syntyneet kaksoset. Väliaikana siinä talossa asuivat Arvo ja Siviä Rokka Jorma-poikansa kanssa. Jormalla oli kauniit kiharaiset hiukset.

6. Kylän seppä Väinö Loukosen ja Lempi-vaimon koti sijaitsi korkean mäen päällä, josta oli hyvät näköalat järvelle. Heillä oli myös paljon lapsia, tyttöjä sekä poikia mm Tuovi, Irja Hilkka, Aulis, Heino, Riitta ja Ritva. Paja sijaitsi "lahenrannalla" ja sieltä kuului kalke ja kilke, kun Väinö lietsoi rautaa, kengitti hevosia, raudoitti rekiä kärrynpyöriä ym.

7. "Samulila" oli Loukosen naapureita, sijaitsi Samulin mäellä. Perheeseen kuuluivat Anna-Maria sekä pojat Onni, Oiva ja tytär Hilkka. Samulin kuoltua Anna-Maria avioitui Otto Rouvalin kanssa, joka oli Kaukjärveltä. Heille syntyi poika Pekka.

8. Saman tien päässä asui Yrjön Mari perheineen. Isä Yrjö Huotinen oli konttikauppias. Hän kävi myymässä - kulkien hevosella tai pyörällä - vaimonsa Marin ompelemia vaatteita. Yrjö hukkui kalastusmatkalla Suomenlahteen. Heillä oli myös monta lasta.

9. Lähempänä kylätietä asui Anton Paavolaisen perhe. He olivat muuttaneet kylään Johanneksesta vähän ennen talvisotaa. Heillä oli nuoria aikuisia, jotka ottivat osaa kylän rientoihin.

10. Kun jatkamme kylätietä eteenpäin on seuraavana Loukosen Gabrielin ja Sandran koti. He asuivat Loukosen Hermannin Ja Karinin Vanhimpana poikana syntymäkotiaan. Heidän perheensä ainoa tytär Sinikka kuoli palovammoihinsa, vedettyään hellalta kiehuvan vesikattilan päälleen. Se oli koko kylän suru. Myöhemmin heille syntyi evakossa ollessaan tytär Riitta ja poika Timo.

11. Syrjälään lähti tie Loukosen puutarhan kulmasta. Siellä asuivat Anton ja Adele Rokka sekä pojat Olavi ja Yrjö. Lisäksi heillä asui myös Mari-mummo, Eeti-täti ja Hulda täti.

12. Kulkiessa tietä eteenpäin häämötti ja Eevastiina ja Alfred Liimataisen mökki. Siellä he asuivat tyttärineen ja poikineen. Pojat olivat autokuljettajia.

13. Sitten matkamme jatkuu Vanhaankylään. Siellä talot ovat vierekkäin. Ensimmäisenä oli Vilho ja Helena Kipinoisen paikka. Vilholla oli monta veljeä Johannes, Hannu, Toivo ja Tauno. sekä sisaret Tyyne ja Eedla. Heistä olivat aviossa jo ennen sotia Johannes Iidan kanssa, Hannu Inkisen tyttären Toinin kanssa ja Tyyne Rokan Uunon kanssa. Samasta kylästä löytyi useammalle hyvä puoliso, mitäs sitä mennä merta edemmäs kalaan. Vilho Kipinoinen oli mukana kunnallisasioiden hoitamisessa sekä toimi kylän lasten pyhäkoulun opettajana. Heillä oli kolme poikaa Lauri, Pertti ja Martti sekä tytär Aila.

14. Lähinaapuri oli Rokan Anton ja Vapun koti. Heillä oli paljon lapsia. Olivat muuttaneet Humaljoelta kylään. Pojat olivat muurareita, kalastajia, vakuutusvirkailijoita ym.

15. Peltosen Simo ja Mari asuivat lähinaapurissa, tien toisella puolella perheineen. Simon entinen nimi oli Santapukki, mutta Heinjoen kaivuun aikaan muutamat kaivurimiehet nimittelivät häntä Sontapukiksi. Harmissaan siitä hän muutti sukunimensä Peltoseksi.

16. Vanhakylän viimeinen paikka oli Taavetti ja Alina Riskin koti. Taavetti oli kuorma autoilija ja Liimataisen veljekset ajoivat hänen autoaan. Heillä oli kylän ainoa kaksikerroksinen talo, joka oli siirretty Kuokkalasta. Yläkerrasta oli hyvät näköalat järvelle ja Muurilaan. Heillä oli myös monta lasta, mikä oli yleistä siihen aikaan. Samassa mäessä oli myös mökki, jossa asui aikoinaan parantaja -Hanna.

17. Vanhakylästä lähti tie kohti Armolaa - Saskan kukkulan kautta- siellä asuivat Taavetti ja Anton Hilska äitinsä Helenan kanssa. hekin olivat aikoinaan muuttaneet kylään Koiviston saaresta.

18. Vanhakylän tie yhtyi Kipinolan kylätiehen, jossa oli Kristian Hietasen koti. Isäntä Kristianin tullessa kerran markkinoilta häntä oli kohdannut kuolema matkalla. Hevonen tuli kotiin juosten kuolemaa pakoon kokonaan vaahdossa. Heillä oli ns umpipiha. Hevonen pysähtyi portille. Emäntä kuuli jotakin ja pahaa aavistaen riensi porttia avaamaan. Siellä kohtasi häntä tämä järkyttävä näky.

19. Sitten muutamme suuntaamme ja matkaamme takaisin kylälle. Siinä Hietasen naapurissa on Manu ja Helena Lerkin koti. He olivat muuttaneet Inkilästä. Helena oli pyhäkoulunopettaja ja hyvä laulamaan. Heillä oli neljä tytärtä Irja, Meeri Eeva ja Maija-Liisa. Myöhemmin heille syntyi vielä pikku-Kaarina. Tämä oli aikoinaan Ison-Riston eli Risto Kpinoisen paikka.

20. Seuraavana oli Viljo ja Vappu Kipinoisen paikka. He olivat nuori perhe. Lapsia olivat Seppo, Eeva ja Marjatta. Viljo kuoli nuorena ns välirauhan aikana hammassäryn aiheuttamaan myrkytykseen.

21. Kipinoisia riitti, nimittäin seuraavana oli Filemon ja Saima Kipinoisen koti.( File oli Viljo Kipinoisen vanhempi veli.) Siellä he elelivät onnellisina ja virsi kaikui usein kodissa. Saima kekseliäänä perheenäitinä keräsi marjoja ja sienien lisäksi muurahaisen munia ja myi niitä Viipuriin lääketehtaalle. Saima oli tunnettu iloisena ja hyväntuulisena ihmisenä.

22. Naapureina, tien toisella puolella, on setä-Hermannin koti Hermanila. Herman Kipinoinen oli kylän posti. Kyläläiset hakivat sanomansa ja kirjeensä tuvan suurelta pöydältä. Se oli jännittävää, jos vaikka setä-Hermanni näkisi ja kysyisi jotakin ja osasiko niiata tarpeeksi kauniisti. Siellä oli aina siistiä. Hermanilassa asuivat myös Feda ja Iida Kipinoinen sekä lapset Aaro ja Helvi.

23. Hermannin pihapiiriin kuului myös Peussan eno-Jussin mökki, jossa hän asui Maire-tyttärensä kanssa.

24 Palaamme taksin Inkilään päin ohitse vielä Hietasen Kristianin. Metsästä lähtee tie alas rantaan päin. Siellä on Hentulan Abrahamin ja Annan koti. Hiellä oli tytär Eeva, joka oli kylän kaunotar. Koti sijaitsi lähellä järven rantaa ja heillä oli iso omenapuutarha.

25. Matkamme jatkuu Inkilään päin. Siinä oikealla on Saarenpään Taavetin ja Sandran koti mäen päällä. Heillä oli monta poikaa, jotka olivat kovia urheilemaan ja Toini-tytär.

26 Heidän naapurinaan asuivat Niko ja Lyyti Laasonen. Heillä oli kolme tytärtä Mirja, Kaarina ja Pirkko.

27. Tien toisella puolella metsän reunassa asui Nikon veli Malakias Laasonen vaimonsa Venlan ja pikien kanssa. Pentti ja Martti olivat heidän nimensä ja oli heillä sisar Eevakin.

28. Oli Vironnotko, siitä rantaan oli Feliks ja Hilma Laasosen koti, joka rakennettiin välirauhan aikana.

Tässä lyhyesti Kipinolan kylän asumisesta ja ihmisistä, joista jokaisesta riittäisi ainesta vaikka kirjan kirjoittamiseen. Toivon, että tästä voisi olla mielenkiintoista tietoa jälkipolville.

Kaarina Hannula
Aura
6 - 10-vuotiaan tytön muistikuvat vuosilta 1939 ja 1944.
Kuolemajärveläinen 1998

 

Sinne aina mieli palaa
synnyinkylääni Kipinolaan

Kylä oli tyypillinen karjalaiskylä. Elettiin maanviljelyksestä, karjataloudesta ja kalastuksesta. Kaikki mahdollinen tehtiin kotona ja työtä tekemistä riitti. Minun mielestäni aikuiset olivat aina työn touhussa ja lapsetkin osallistuivat taitojensa ja voimiensa mukaan kodin töihin ja askareisiin puun kantamisesta kasvimaan kitkemiseen ja pienempien sisarusten hoitamiseen.

Kyläläiset tunsivat toisensa ja kylässä käytiin pyhäisin. Miehet livahtivat naapureihin arki-iltaisinkin. Lapset kävivät pyhäkoulua ja sunnuntai-iltapäivisin kokoonnuttiin leikkimään kuurupeittoa, leskistäleipää, vilkkiä, pouvottaa.

Juhannusmuisto

Nyt, kun juhannusta on vietetty hiljattain, tulee mieleeni juhannusaatto ennen sotia. Kerronpa siitä. Isä oli tuonut juhannuskoivut rappujen molemmin puolin, tehnyt pari kolme vastaa, jotka olivat tuoksuvina saunan rappusilla. Kyllä ne koivut olivat soman näköisiä siinä ja houkuttelivat minua kulkemaan rappusia useita kertoja edestakaisin sekä istahtamaan rappusille.

Sisältä tuvasta tuli potaattipiirakan houkutteleva tuoksu, sillä olihan äiti leiponut isojen tyttöjen kanssa isot pinot piirakoita. Niitä tytöt kantoivat porstuaan, sulanin hyllyille. Marja- ja riisipiirakoitakin oli tehty ja keitetty marjasoppaa. Siinä juhannussyömistä.

Kokolla leikittiin

Juhannussaunan jälkeen pantiin pyhävaatteet päälle, syötiin vatsat täyteen ja lähdettiin Laherannalle, jossa iso juhannuskokko odotti sytyttämistä.

Siellä oli koko kylän väki lapsista vanhuksiin. Ensin leikittiin "Leskistä leipää". Aikuiset olivat pareittain jonossa ja yksi leskenä edessä. Alle kouluikäiset lapset seurasivat mummojen ja äijien kanssa sitä hauskuutta. Äiti ja isäkin olivat mukana. Tuli heidän vuoronsa juosta uunista ulos. Joku Nainen oli leskenä ja sai isän kiinni ja äidistä tuli leski.

Minulle tuli paha mieli, melkein itketti. Toiset lohduttivat, että kyllä äiti pian jonkun kiinni saa, kun on hyvä juoksemaan. Ja niinhän hän sai itselleen uuden parin. Mutta minua suututti, kun isä oli sen toisen naisen parina.

Leikki jatkui ja minäkin lepyin, kun komea kokko sytytettiin illan hämärtyessä. Menivät piirileikkejä ja sitten rauhoittuivat laulamaan "Juhannus on meillä herttainen" ja monia kauniita lauluja, joita johti Tatu Samuli, naapurin komea poika.

Kokon lämpö levittäytyi juhlivan väen ympärille ja sydämiin, kun väki onnellisena hiljalleen lähti kotitielleen toisilleen hyvää juhannusta toivotellen.

Kotona jälleen

Kun vuonna 1989 ensimmäisen kerran sotien jälkeen pääsin Kipinolan kylään käymään, oli kakki muuttunut lähes tuntemattomaksi. Kodit tuhoutuneet, pellot metsittyneet ja tiet olemattomat. Kuitenkin tunsin tien mutkat, kyläläisten kotien paikat" Laherannan", joka oli muuttumassa suoksi. Tiellä vettä syviä kuoppia ja entinen kyläläisten laidunmaa "Lahenranta" kasvoi pajupensaita niin taajana, ettei Kipinolan järveä näkynyt lainkaan.

Miten surullista, aurinko paistoi, taivas kaartui kauniin sinisenä ylläni, mutta sydämeni itki: Miksi, miksi?

Luonto elää

Veljeni tytär Hellevi oli seurani, kun kaksi kuljimme viiden kilometrin matkan. Vihdoin tulimme Joensuun sillalle, jota isänikin oli rakentamassa. Joki oli muuttunut, puut kasvaneet, osa lahonnut ja kaatunut veteen. Tulimme Jussisnmäelle, siinä vielä perunakuoppia, katot poissa ja nyt avautui kotitie.

Pellot metsänä, jokea ei näkynyt tielle niinkuin ennen. Siinä avautui kotipiha silmiemme eteen. Kivijalka, navetan perustukset, lehmien pöytä, juomakupit, saunan paikka, siinä linnunpesä ja neljä munaa. Elämä jatkuu.

Kaikki lapsuusmuistot tulivat mieleeni, kuin kuohuva koski. Heittäydyin pihanurmelle ja itkin ikäväni, kaipaukseni, muistaen heitä kaikkia, jotka tässä ovat asuneet, näitä pihanurmia astelleet. Kotia ei enää ole, mutta maa ja taivas on sama, ja se menneisyyden henki säilyy mielessäni.

Kipinolan järvessä uinti virkistää

Ensikäyntini jälkeen olen tehnyt noin 40 matkaa kotikylääni Kipinolaan, joka edelleen on autiona, ei yhtään rakennusta. Kaikki metsittyy entistä enemmän. Tie on huonossa kunnossa, ettei autolla pääse kuin Inkilän kylään. Humaljoen kautta vaivalla pääsee meidän tienhaaraan Jusiinmäelle ja Joensuun sillalle (n 8 km matka Humaljoelta).

Kesäisillä matkoillamme käymme uimassa Kipinolan kirkasvetisessä ja hiekkarantaisessa järvessä. Se on aina virkistävä elämys. Sinne aina mieli palaa synnyinkylään Kipinolaan.

Yksi hartaimmista toiveistani on, niinkuin tuhansien karjalaisten ja heidän omaistensa toive, että Karjala, Salla ja Petsamo luovutettaisiin takaisin Suomelle ja vuosisadan vääryys korjattaisiin. "Silloin riemun suuri soitto Karjalasta kajahtaa!"

Kaarina Hannula
Kuolemajärveläinen 1998