Elämää Summanhovissa
Nämä
tiedot olen kirjannut ylös muististani, joka perustuu isäni,
Oleg Juhasen, ent. Ivanoff, kertomiin tarinoihin historiasta. Lukijan
on syytä huomata, että asioiden totuudellista arvoa voivat
heikentää oman muistini virheet, isän muistin virheet,
pitkä aika tapahtumista sekä se, että tarinat ovat osin
mielikuvia siitä, miten asiat olivat. Vielä vanhimpien tarinoiden
kohdalla alun perin kertoja on ollut isäni isoäiti ja kuuntelija
n. noin10 -vuotias poika.
Julkaisemme
nyt Marko Juhasen tallentamista Oleg Juhasen kertomista muistelmista
ensimmäisen hieman lyhennetyn osan joka käsittelee evakkoa
ja sotaa edeltävää aikaa. Loppuosan julkaisemme myöhemmin.(Kuolemajärveläinen-lehti
2004)
Sukutaustaa
Pavel Petrovitsh Gregorieff (isäni isän äidin isä)
*15.12.1832 (va=venäläinen ajanlasku= -12 pv?, oikea 27.12?),
+ 2.11.1922 Summa. Hän oli Mundkoch eli hovimaistaja Venäjän
tsaarin hovissa ts. vastasi siitä, että se, mitä keisariperhe
laittaa suuhunsa on laadukasta ja ettei se ole myrkytettyä, palveli
kolmea keisaria (Aleksanteri II, Aleksanteri III, Nikolai II). Hän
osti Summan paikan useissa paloissa 1870-luvulta (papintodistuksessa
1878) alkaen, koska maapohja oli hyvää hevosen kavioille.
Tuli keväällä Pietarista paksun lompakon kanssa ja maksoi
palkat pois paikallisille kyläläisille, jotka olivat tehneet
töitä taloon,
Eugenia
Pavlovna Ivanova os. Gregorieva (Pavelin ainoa tytär, isäni
isän äiti)
* 24.12.1864, + 6.11.1940
Evgenia Pavlovna istutti Summalle joskus 1880 -luvulla kaksi tammea.
Näistä toinen oli myös suurin piirtein säilynyt.
Toisen venäläiset olivat justeerilla nirhineet poikki, toiseen
eivät enää paukut riittäneet, se oli sen verran
iso. Kuoli evakkotaipaleella Koijärvellä.
Boris Vasiljevitsh Ivanoff (isäni isä, Eugenian poika)
*25.6.1890, + 7.1.1945
Leikkikaluna kolmen hevosen troikka, pyörillä olevat rattaat,
joista jokin hevonen säilyi ja oli Summalla Olegin leikeissä.
Myös muita eksoottisia leluja lienee säästynyt sillä
naapurin poika Aleksi Merta muisteli vielä 25.6.2001, että
olivat ne ihmeellisiä leluja Olegilla. Kyläläisten, ainakin
naapurien kesken hänestä käytettiin nimeä "Poora".
Tunsi paljon emigranttiupseereita sekä muita sotilashenkilöitä
(30-luvun tiedustelutoiminta Kannaksella), upseerit kävivät
paljon kylässä
Boriksen lapset
Natalia
*18.10.1917 Petrogradissa (Pietari), +24.10.1998
Oleg
*11.1.1926 Summalla, + 9.5.2001
Lempinimiä: perheessä Zaika (ven. zaits-jänis), kylällä
Saju
Marie Treulieb
*16.3.1867 , + 24.1.1960
"Nanja" eli lastenhoitaja kolmessa polvessa, hoitanut Pietarissa
Borista, Summalla Nataa ja Olegia, sekä Helsingissä Natan
lapsia.
Oli aina työn touhussa. Liettualaisen laivurin tytär
Summanhovi
Viipurin
lääni, Rannan kihlakunta, Kuolemajärven pitäjä,
Summan kylä, talo nro 2, (Karjalan kannas)
Taloa kutsuttiin hoviksi. Toisaalta Karjalassa kaikkia suuria taloja
sanottiin hoveiksi, toisaalta tässä tapauksessa tilan perustajan
työtehtävien yhteys Tsaarin hoviin eivät ainakaan ole
ristiriidassa nimityksen kanssa
Tila parhaimmillaan
n. 500 ha. Tilukset 9 km pitkiä n. sadan metrin levyisiä kaistoja
osa jäi Perkjärven ampumaradan maille ja lunastettiin mitättömällä
korvauksella. Pellot sijaitsivat Viipuri-Terijoki - maantien molemmin
puolin. 1890-1900 luvuilla laajahkoa vihannesviljelyä, pääosin
kaalia ja maidon toimitusta Perkjärven ampumaleirille
Kaksikerroksinen
puutalo pärekatolla, yläkertaa ei ollut rakennettu, toimi
vain vinttinä, talon läpi avoin vintti. Lasiveranta ja avoveranta,
nämä olivat rakennuksen toisella puolella, poispäin tiestä.
Aiemmin
pääovi ja kulku olivat olleet tienpuolelta. Verannan jälkeen
tultiin suureen tummaan saliin, jossa vallitsi ainainen hämäryys,
koska se oli jo parien lasien takana varsin keskellä taloa. Tässä
salissa ilmeisesti vietettiin paljon seurapiiri- ja ystäväpiirijuhlia.
Isoäidin huone oli varmasti sisustettu vanhoilla eksoottisilla
tavaroilla, joita oli kertynyt ensin Pietarista (saksanhirven pää)
ja sittemmin vielä jotain muistoesineitä isoisästä
liittyen amiraliteetin aikoihin, mm ilmapuntari.
Talon pituus
oli 17 m, leveys 14 m, korkeus 4,5 m. Kylään päin oleva
päätyseinä jätettiin mielenosoituksellisesti ikkunattomaksi
jonkin kyläläisten kanssa olleen eripuran takia. Kivijalka
oli niin korkea, että mies käveli talon alla suorana. Kellarissa
oli neljä uunia, koska aiemmin viljeltiin mm. kaalia, ettei se
talvella varastoitaessa olisi jäätynyt.
Taloa oli maalattu moneen kertaan öljymaalilla. Maalipinta oli
isän mukaan "kuin norsunluuta". Saunarakennus, Povarmi,
tien pohjoispuolelta, oli joskus palanut ja läheltä tätä
kohtaa oli maali kuulemma kiehunut kuplille.
Talo erosi
huvilatyyppisenä selkeästi kylän muista taloista, jotka
olivat enempi tai vähempi normaaleja karjalaisia maalaistaloja,
joissa viljeltiin peltoja ja pidettiin karjaa. Summanhovi sen sijaan
oli varmasti hyvin selvästi venäläisvaikutteinen kokonaisuus
kaikkine elämänmenoon liittyvine ilmiöineen.
Toimeentulo
Heinät
saatiin siten, että joku kyläläinen teki ne ja sai siitä
sitten itse puolet tekopalkkana. Nanja eli Marie hoiti käytännön
taloutta ja ruuanlaittoa. Talossa pidettiin kanoja, hanhia, sikaa ja
lampaita. Isä muisti hämärästi pienenä, kuinka
hän oli kesäisellä pihalla vastassaan pässi, joka
aina pukkasi hänet nurin, kun yritti nousta takaisin seisomaan.
Boris oli
kova metsästämään ja samoin isä. Näin
lisättiin luonnosta pöydän antimia, varmaan myös
kalastamalla.
Aiemmin tapahtunutta
Kansalaissodan
aikana Boris oli jossakin käymässä ja Maria kotona, kun
joukko punaisia tuli puoliväkisin sisään taloon ja kyselivät
aseita. Boriksen metsästysaseet roikkuivat seinällä,
joten näkyvissähän ne olivat. Maria oli kuitenkin sisukas
nainen ja sanoi, että ette te niitä mihinkään vie,
niihin on olemassa luvat. Hän kaivoi esille nimismiehen kirjoittaman
luvan, ts. valkoisten antaman, jossa Borikselle annettiin oikeus kantaa
kaikennäköisiä tuliaseita. Tämä johtui siitä,
että eräs ase oli drillinki, ase, jossa oli kaksi rinnakkaista
haulikkopiippua ja niiden alla keskellä yksi luotipiippu. Se ei
ollut siis haulikko eikä se ollut luodikko, joten lupa annettiin
kaikennäköisille tuliaseille. Punaiset jupisivat aikansa,
mutta lopuksi Maria heitti porukan pihalle ja aseet jäivät
seinälle.
Edellä
mainittuja aseita oli varmaan joku valkoinenkin käynyt katselemassa,
sillä Borikselle oli todettu tuosta drillingistä, että
sillähän voisi vaikka ampua ryssiä.
Talon kissa
oli löytynyt ammuttuna ja alueella maleksi punaisten joukkio. Jotakin
pientä sanailua oli tullut ja Boris oli tokaissut, että senkö
takia teille on pyssyt annettu, että te niillä kissoja ammutte.
Aika kova heitto sen aikaisessa tilanteessa, vieläpä entiseltä
upseerilta, jotka jossain päin Suomea joutuivat teloituslistalle.
Poimintoja
1920-1930-luvulta
Aikuiset
pitivät paljon juhlia, seurapiirielämä oli vilkasta.
Lapset olivat siinä mukana joukon jatkona ja kun varmasti noudatettiin
isän niin usein käyttämää sanontaa "Pietarilaiset
elämäntavat" eli nukuttiin ja valvottiin myöhään,
ei ollut ihme, jos tenavia kuitenkin alkoi väsyttää illalla.
Vaikka muut juhlivat, ainakin isä vetäytyi flyygelin alle
nukkumaan.
Isä
oli ollut pienenä hevosen selässä ratsastamassa. Hevoset
olivat tulisen luontoisia, ravureita kun olivat. Tämä sai
päähänsä lähteä takaisin talliin, isä
selässä. Hevonenhan lähti, ravia, eivätkä kai
aikuiset ehtineet hätiin. Hevonen tietysti mahtui talliin, mutta
isän matkanteko jysähti oven yläkamanaan ja siitä
maahan.
Kieltolaki
oli voimassa 1.6.1919 - 5.4.1932. Isä kertoi, että vanhemmilla
oli tapana laittaa vielä kieltolain jälkeenkin viinapullo
pois pöydältä lattialle pöydänjalan viereen.
Vanha tapa, josta oli siis vaikea päästä eroon. Tuohon
aikaan kuulema kuitenkin sitten isännät pyysivät ja saivat
eläinlääkäriltä reseptin 1 litra pirtua johonkin
sian vaivaan.
Hevonen
oli tärkeä
Poika osoitti
jo pienenä luonteensa piirteitä. Hän ei kai häävin
iso ollut. Vanhemmat olivat ihmetelleet, että mikä laukkaääni
pihalta kuuluu. Kesällä oli tapana ollut laittaa hevonen pihalle
liekaan ruohonleikkurin tointa hoitamaan. Isä oli ollut lähellä
ja oliko hevonen sitten, ilmeisesti tahattomasti tullut tutkiessaan
isää näykkäisseeksi hampaillaan kädestä.
Isä oli tästä tulistunut ja jostain tempaissut valjaan
ja liekapaikan keskustassa seisten läiminyt kiukuspäissä
hevosta persuuksille ja hevonen meni ympyrää, ennen kuin vanhemmat
taas ehtivät hätiin.
Sokuran
pojat, kyläläisiä, jotka joutuivat evakkoon Karvialle,
kertoivat, että joskus kun Boris oli kipeä, piti hevonen tuoda
sisälle nähtäväksi. Ne olivat siis niin tärkeitä.
Isä puhui monesti, että vaikka Boriksella oli astma, hän
silitti hevosta ja piti sylissä kissaa.
Vaikka
oli niukkaa, harrastettiin paljon ravihevosia. Niillä kilpailtiin
ja niillä tehtiin varsoja. Muistan isän kertoneen, että
jonkun kipeytyneen nilkan ympärille piti määräajoin
vaihtaa lyijyvesikääreitä.
Isä
oli Boriksen kanssa metsällä, kuten niin usein. Summanjoki
mutkitteli eli meanderoi hiekkamaalla. Miehet kävelivät joelle
johonkin paikkaan, mutta joki virtasikin väärään
suuntaan! He olivat kuitenkin eksyneet, vaikka maisemat olivat varmasti
tutut.
Summanjoki
tekemän mutkan sisään jäävässä niemessä
oli kuulema ympäri vuoden virtaava lähde. Tämä oli
sikäli erikoinen, että vaikka joki kiersi niemen, lähteen
vedenpinta oli korkeammalla kuin jokivesi.
Vaihdepyörällä
Polkupyörä
oli tuolloin vähintään yhtä tärkeä kulkuneuvo
kuin auto tänä päivänä.
Isän pyörä oli vanha ja sellainen, että sitä
saattoi rullatessa eteenpäin, esim. alamäkeen polkea taaksepäin,
vaikka tietysti tavallisen pyörän ei pitäisi toimia niin.
Jarrut löytyivät vasta kaksoispolkaisulla. Kukaan muu ei kuulemma
uskaltanut sillä ajaa.
Boriksella oli peräti vaihdepyörä, saksalainen Adler.
Siinä on ollut jonkinlainen vaihdelaatikko, jonka sisällä
öljyä. Ja se oli kuulemma raskas ajettava.
Kevättalven
hankikantoisella oli kiva lasketella koiravetoisella reellä ja
kesällä vastaavasti pyörillä varustetuilla kieseillä.
Isä
kertoi usein tuolla päin sanotun, että ruoka on tuimaa, kun
se on suolatonta. Muualla Suomessa asia kai yleensä käsitetään
juuri päinvastoin. Pottilohkoksi sanottiin uunissa hauduttamalla
kypsytettyä perunaviipale-liha pataruokaa.
Boris oli
innokas harrastamaan metsästystä ja isä oppi tämän
asian luonnollisesti sitä kautta jo hyvin pienenä. Hän
ampui jo Summalla pienoiskiväärillä närhiä
(itse asiassa talon ikkunasta) ja metsästi toki muutenkin. Metsällä
käynti oli käsittääkseni hyvin yleistä heillä.
Varsin pienenä isä oli pyytänyt Nanjalta eli lastenhoitajalta
rättiä aseen puhdistusta varten. Sitä ei siihen hetkeen
löytynyt, jolloin isä marssi johonkin vaatekaapille ja otti
sieltä sopivalta tuntuneen kankaan ja silppusi siitä saksilla
aseenpuhdistusrättiä. Sittemmin osoittautui, että kyseessä
olivat olleet Nanjan alushousut.
Venäjälle
pyrkijöitä
Kolmekymmentäluvulle
osuu surullinen ajanjakso historiassa, jolloin paljon ihmisiä muutti
Neuvostoliittoon rakentamaan työläisten paratiisia. Taustalla
oli taas lama ja toisaalta kommunistien propaganda, jonka takia ihmisiä
lähti Amerikasta saakka matkaan. Tämä näkyi Summalla
sikäli, että sattumoisin, ja myöhemmin talvisodan kohtalokkain
seurauksin, kylä sijaitsi juuri Neuvostoliittoon ja silloiseen
Leningradiin johtavan tien varrella. Tätä tietä myöten
kulki jalkaisin miehiä, jotka olivat tulleet ympäri Suomea.
Heidän ainoa varusteensa oli keppi olalla, ja päässä
pieni nyytti jotakin tavaraa. Ja tällaiset kulkijat pysähtyivät
talossa ja pyysivät, josko saisivat leipää syödäkseen.
Kerrankin oli taikina ollut tulossa ja äiti oli sanonut miehille,
että jos tunnin pari odotatte, niin sitten saatte. Ja nämä
miehet istuivat nurmikolla pari tuntia ja odottivat, että olisivat
saaneet leipäpalan.
Kylässä
oli tapana lauantaiaamuisin emännillä paistaa leipää
ja piirakoita. Kun talossa poikkesi, sai lämpimäisiä.
Kylän jannut kulkivat monessa talossa, eivät tokikaan syömismielessä,
ja varmasti kasvaville kavereille maistui. Tuolla alueella ei tehty
riisipiirakoita vaan perunapiirakkaa ruiskuoreen.
Tanssioppia
Bisetkalla
Monesti
isä muisteli sitä, kun kesäillan hiljaisessa hämyssä
ulkoverannalla istuskeltiin ja juotiin teetä samovaarin puhistessa.
Hän keräsi käpyjä ja piti tuon teenkeittimen näin
lämpöisenä.
Kesällä
juhlittiin ja tanssittiin ulkona tanssilavalla, jota kutsuttiin nimellä
"Bisetka". Se sijaitsi verannan puolella, hieman kauempana
pihalla. Siellä Natan ikäiset tytöt opettelivat tanssimaan
gramofonin soidessa.
Viipurissa
aloitti aikanaan sittemmin Helsingissäkin tunnettu makkaratehtailija
Marschan, aluksi kai myymällä itse korista torilla tekemiään
makkaroita. Bisnekset kai lähtivät nopeasti sujumaan paremmin
ja kauppiaspappa oli ostanut kahdelle pojalleen Mercedeksen avourheiluautot.
Toinen oli sininen ja toinen musta. Isä kertoi, kuinka hän
polkupyörällä ajellessaan sai niellä näiden
Mersujen pölyä.
Nyt hypätään
hetkeksi 40 vuotta eteenpäin. 1976 Tuulilasi-nimisessä lehdessä
oli artikkeli Kirkkonummella sijaitsevasta Svartvikin automuseosta,
jonka oli koonnut Aulis Pakula. Autoista kiinnostuneina minä 12-vuotiaana
isäni kanssa menimme katsomaan autoja. Kävi niin, että
itse herra Pakula sattui olemaan paikalla ja väkeäkin vähänlaisesti.
Isä kertoi Pakulalle äskeistä tarinaa 30-luvulta, kun
Pakula kysyi, että onko se sininen tuo tuolla takarivissä?
Silloin meinasi meidän faija pudota pyrstölleen. Musta auto
oli päätynyt USA:han, mutta sininen erinäisten mutkien
kautta, sodista huolimatta oli säilynyt ja päätynyt Kirkkonummen
museoon.
Talvikunnostusta
Talvella
tiet eivät pölisseet. Teiden aurausta ei sanana edes tunnettu
ja kunnostuskin oli kesällä sitä, että kuoppiin
ja muihin rikkopaikkoihin tuotiin hevoskärryllä rapakivimurskaa,
eli rapautunutta kalimaasälpäainesta, jota pystyi helposti
rautakangella irrottamaan ja lapioimaan. Mutta talvella ei teitä
juuri hoidettu. Lumipyryn jälkeen isännät kuulema kurkkivat
ikkunoista, että kukahan se ensimmäisenä lähtisi
vetämään reellä jäljet ja hyppyyttämään
hevosta umpihankeen. Toisen tekemiin jälkiin kun oli jo paljon
helpompi mennä.
Sunnuntaina
väki meni kirkkoon hevosella, kesäisin pyhäkieseillä,
yleensä Valkjärveläisillä kärrillä, tai
talvisin reellä. Kirkolle ajettiin hartaasti ja arvokkaasti, mutta
takaisin kotiinpäin isännät sitten vähän kisasivat
siitä, kenellä kulkee lujempaa.
Summalla
harrastettiin mehiläistarhausta, siihen oli asianmukaiset vehkeet,
lingot ja pesälaatikot. Monesti vain jokin tauti (Vatsuri?) tappoi
talven aikana pesän ja loppuvaiheessa uusia yhdyskuntia ei enää
hommattu. Yleensä Hovi oli omavarainen hunajan suhteen.
Heinätöissä
Nyt en
ole varma, oliko kyseessä hovin lato tai sitten naapurin, mutta
heiniä korjattiin niin, että kärryn pohjalle laitettiin
pitkittäin naru ja pää reilusti löysäksi eteen.
Sitten päälle tehtiin normaali kuorma. Hevoskärry ajettiin
pariladon toisesta reunasta sisään ja pysäytettiin keskelle.
Naru sidottiin ylös johonkin hirteen ja hevonen ajettiin hiukan
toiselta puolen ulos. Eli naru veti heinäkuorman kerralla pois
kyydistä. Sitten naru irti ja uutta kuormaa hakemaan sillä
aikaa, kun toiset jäivät hangoilla pistelemään kuormaa
molemmin puolin oleviin latoihin.
Vaikka
oli niukkaa, harrastettiin paljon ravihevosia. Niillä kilpailtiin
ja niillä tehtiin varsoja. Muistan isän kertoneen, että
jonkun kipeytyneen nilkan ympärille piti määräajoin
vaihtaa lyijyvesikääreitä.
Lääkärinä
Netschjeff
Netzajeff
Pihkalasta oli perhetuttuja. Vanha herra Nikolai oli Venäjän
aikainen lääkäri, jolla ei Suomessa ollut toimilupaa
siksi, että hän ei ollut muodollisesti pätevä eli
suorittanut jotain näyttöä. Kuitenkin tietyt apteekit
tunsivat ja luovuttivat lääkkeitä hänen resepteillään,
vieläpä sodan jälkeen Helsingissäkin.
Hän oli alueella pidetty ja arvostettu Tartossa valmistunut lääkäri.
Hän haki Suomen kansalaisuutta joskus 1927 - 1930. Ennen sitä
hänellä oli Nansenin passi. Sota-aikana taidot kyllä
kelpasivat. Hän hoiti paljon kyläläisiä ja oli opettanut
myös Borikselle keuhkokuumeen hoitoa. Tämähän oli
tuohon aikaan kuolemanvakava tauti. Määräajoin vaihdettiin
potilaalle kosteita kuumia ja kylmiä kääreitä kehon
ympärille. Tällä tavalla Boriskin pelasti naapuruston
pojan, Kauko Tervosen hengen puolitoistavuotiaana. Hoito oli ilmeisesti
ollut sen verran rankka, että myöhemminkin poika alkoi jo
valmiiksi huutaa, kun Boris tuli vierailulle. Boris oli sanonut, että
älä nyt enää huuda, en minä nyt sinuun koske.
Vaikeita
nimiä lyhennettiin
Emigrantteja
jäi muitakin Kannakselle ja lähikyliin. Perussuomalaisen suuhun
nimet olivat tietysti vaikeita, kyläläiset puhuivat perheistä
Netsei, Vuissii, Pisikiki ja Lyyssii eli Netzajeff, Vuitschinovsky,
Besikirsky ja Lyschakoff.
Vuitschinovskyn talo meni (myi tai joutui myymään?) tilanhoitajalle.
Paavo Besikirsky, puolalaisia, oli ollut Summalla hovissa tilanhoitajana,
mutta tämä palkollisen pito loppui laman tuloon. August Tervonen,
kyläläisiä, puolestaan oli renkinä hovissa 1920
- luvun alkupuolella. Kauko Tervosen mukaan isänsä oli sekä
paimenena että myös keittiössä apupoikana hovissa.
Oli kuulemma
jossain vaiheessa tilanne, että muutaman ulkomaalaisen piti asioida
suomalaisten viranhaltijoiden kanssa. Hommat hoituivat varmaan muuten
ihan mainiosti, mutta kun viranhaltija nimiä kirjoittaakseen kysyi
nimeä herroilta Dobrosenskij ja Przebilsky, niin hän ojensi
kaavakkeen ja kynän ja kysyi, että voisitteko itse kirjoittaa
tuohon viivalle.
Muuan naapuri
Inkinen oli tarpeeksi viinaa saatuaan kehunut, että "rikas
Ville Inkinen on niin rikas, että polttaa vain maalattuja puita".
Maanviljelys
oli vielä siihen aikaan siinä kehitystilassa, että puima-aikana
kylässä siirrettiin maamoottoria talosta toiseen, jolla puinnit
saatiin tehtyä.
Perkjärveltä
harhalaukauksia
Isä
ja Boris olivat kesällä pihalla ja normaalin Perkjärveltä
kuuluvan tykistöammunnan lisäksi alkoi kuulua ilmassa suhinaa.
Boris, (tykistöluutnantti kun oli niin tiesi) sanoi, että
nyt ne ampuu kylää. Kylän viereisillä pelloilla
tussahti. Toinen suhina ja tussahdus. Jonkun ajan päästä
alkoi virrata armeijan mustia limusiineja, kun upseerit tulivat tarkistamaan,
mitä vahinkoja oli harhalaukauksista tapahtunut. Ei onneksi suurempia,
kun olivat menneet pellolle. Kyseessä oli tykistökoordinaattien
lukuvirhe, kun käsin kirjoitetut 1 ja 7 olivat menneet sekaisin
poikkiviivan puutteen takia.
Poppelikuja
sijaitsi pihatien varrella. Silmuista irtosi kuoriosa ja nämä
kuoret olivat tahmeita. Kun isä kulki paljasjaloin, jalkapohjiin
liimautui kerros tätä silmunpintaa. Villiintyneitä poppeleita
kasvoi vielä 25.6.2001 kun kävin veteraanien kanssa katsomassa
paikkaa.
Olisiko
ollut jo aivan viimeisiä hetkiä ennen evakkoa. Venäläinen
kaksitasoinen tiedustelukone kaarteli korkealla. Isä katseli vierestä,
itsekseen huvittuneena, kun joku aiemmin rohkea ja rempseä suojeluskuntalainen
konttaili halkopinon takana suojautuen ja koitti pistoolilla räiskiä
konetta kohti.
