Kuolemajärven kylät

Kuolemajärvi erotettiin itsenäiseksi pitäjäksi Uuudestakirkosta v.1871. Muodoltaan pitäjä on hyvin erikoinen: pituutta pohjois-etelä suunnassa lähes 50 kilometriä ja kapeimmalta kohdaltaan vajaa kolme kilometriä leveä. Pitäjän pinta-ala oli 353,4 km² . Etelässä pitäjä rajoittuu 22 km:n pituudelta Suomenlahteen. Lännessä naapureina olivat Koivisto, Johannes ja Viipurin mlk. Idässä Kuolemajärvi rajoittui entiseen emopitäjään Uuteenkirkkoon, Muolaaseen ja Heinjokeen. Asukkaita pitäjässä oli vuonna 1939 5332 henkeä.

Kuolemajärveläiset saivat pääosin elantonsa maanviljelyksestä ja kalastuksesta. Merkittävää teollisuutta ei pitäjässä ollut. Ennen itsenäisyyden aikoja Pietarin kauppa ja rannikkomerenkulku siihen liittyneine laivanrakentamisineen oli merkittävä elinkeino erityisesti pitäjän merenrantakylissä.

Kuolemajärven nimen historia liitetään joissakin selvityksissä Mikael Agricolan kuolemaan, joka tapahtui 9.4.1557 Muurilan kylän Kyrönniemessä. Todellisuudessa nimi löydetään asiakirjoista jo ennen tätä ajankohtaa. On mahdollista, ettei pitäjän alkuperäisellä nimellä ole mitään tekemistä kuoleman kanssa, vaan se on vääntynyt kansan suussa jostain aivan muuta tarkoittavasta nimestä.

Pitäjän ydin oli koko pitäjällekin nimensä antanut pitkä ja kapea Kuolemajärvi, josta kauniin salmen erottamana haarautui Hatjalahden järvi. Pitäjän maisemia hallitsivat myös lounaassa Kipinolan järvi ja Uudenkirkon rajalla Kaukjärvi, jonka rannalta on löydetty ensimmäiset kirkollisen toiminnan merkit Kuolemajärvellä.

Viimeisten sotiemme aikana Kuolemajärvi tuli tunnetuksi ankarien taistelujen kenttänä. Pitäjän poikki kulki Mannerheim-linja, jonka tuntumassa Summan kylässä käytiin talvisodan kuuluisat taistelut. Summalla ovat vieläkin aivan Viipuriin johtavan tien varressa nykymatkailijankin nähtävissä bunkkerien raunioita.

Pitäjän poikki kulki ja kulkee vieläkin Viipuri - Pietari rantarata. Pitäjän muodosta ja Kuolemajärven hallitsevasta asemasta johtuen tiestö ja liikennekin oli pääosin pohjois-eteläsuuntaista. Viipurista Huumolan, Summan ja Kaukjärven kautta Kuolemajärven kirkonkylään ja asemanseudulle Pentikkälään johtava tie on nykyisellään pääväylä Kuolemajärvellä vieraileville.

Myös etelästä Terijoen suunnasta rantatietä pääsee Kuolemajärvelle. Samoin toimiva yhteys on Uudenkirkon kautta. Sen sijaan tieyhteys lännestä Koiviston suunnasta Humaljoelta Kolkkalan ja Hietasen kautta on ollut hyvin huonokuntoinen. Makslahdelta aikanaan ollut tieyhteys ei ainakaan vielä ole käytössä. Muutoinkin Kuolemajärven pohjoisosien tieolot ovat tällä hetkellä varsin huonot. Matkailijan kannattaa varautua monin paikoin apostolin kyytiin. Kyläkuvausten yhteydessä kerromme vielä lisää pitäjän alueella nyt vallitsevista liikennöimismahdollisuuksista.

Kuolemajärvellä oli vähän laskutavasta riippuen vähän yli tai vähän alle kolmekymmentä kylää. Suuremmat kylät jakautuivat vielä alakyliin. Käymme seuraavassa kylissä siinä järjestyksessä pohjoisesta lähtien kuin ne Viipurin suunnasta alkavan matkareitin varrelle osuvat.

1.JÄRVENPÄÄ

Järvenpää oli pitäjän pohjoisin kylä. Kylää sanottiin myös Näykiksi ja kyläläiset itse pitivät itseään näykkiläisinä. Kylähän rajoittuu osaksi Näykkijärveen. Varsinainen Näykin kylä sijaitsi Koiviston rajalla Kuolemajärven pohjoispäässä . Kylän läpi kulkee rata ja kylässä sijaitsi aikanaan Huumolan pysäkki. Pysäkkialueen ympäriltä löytää vielä Selänmäen sekä Pekonsuon eli Suursuon. Paikat ovat kylläkin pahasti rämettyneet. Kylän nykyinen nimi on Lebedevia. Matkaa Viipurista on kymmenisen kilometriä. Kulkeminen luontunee parhaiten Viipuri -Pietari tien kautta.

2. KÄMÄRÄ

Kuolemajärven Kämärä syntyi Kämärän rautatieaseman ympärille 1880-luvulta lähtien. Heinjoen puolella Kämäräjärven rannalla on paljon vanhempi Kämäränkylä. Kämärällä asui hyvistä liikenenolosuhteista johtuen runsaasti Viipurissa työssäkäyvää väkeä ja rautieläisiä. Kämärän paikalla on nykyisellään Gavrilovon taajama.

3. HUUMOLA

Huumola oli pitäjän pohjoispään suurin kylä. Kylässä oli sotien alkaessa 65 asumusta, joista ei jäljellä ole ainoatakaan. Huumolan peltoaukeista saa kuitenkin kuvan kylän läpikulkevaa tietä ajettaessa. Peltoja viljellään edelleen. Ajokelpoista tiestöä ei kylän läpi Summan suuntaan ja Kämärälle johtavaa tietä lukuunottamatta juurikaan enää ole. Huumolalaiset löytävät kuitenkin tutut maisemat vaikka asutusta ei paljoa olekaan. Kämärälle johtavan tien varteen on noussut viipurilaisten ja pietarilaisten kesäasuntoja. Kämärän tienristeyksen alue on saanut nimekseen Mohovoe.

4. SUMMA

Kahdeksisen kilometriä Huumolasta sijaitsi Summan kylä. Sodistamme tunnetun Summan asutuksesta ei ole jäljellä juuri mitään. Kylän läpi kulkeneesta Mannerheim linjasta sensijaan on vielä nähtävissä räjäytettyjä bunkkereita ja venäläiset ovat muistaneet kovia taisteluja kahdellakin muistomerkillä. Vuonna 1993 Summasta löydettiin 204 sankarivainajan hautapaikka, jonne on opetusministeriön toimesta pystytetty muistomerkki syksyllä 1995.
Summan kylän kohdalta eroaa tie länteen Karhulan ja Kaijalan kautta Johannekseen. Tämän tien kautta saattaa Karhulan tai Tikkalan kohdalta eroavia teitä myöten päästä kuivaan kesäaikaan Näykkiin ja Taatilan kautta Kuolemajärven kirkon raunioillekin. Summanjärvi on edelleenkin luonnonkaunis vesistö metsittyneen luonnon keskellä. Summan kotisivu

5. KAUKJÄRVI

Kaukjärven kylään kuului ainakin seitsemän pienempää kylää Kaukjärven länsirannalla: Iivanala, Kaukola, Mellola, Kiskola, Knuutila, Paavola ja Varpurila. Kylän eteläpäätä kutsuttiin Rouvalin kyläksi, johon luettiin Kiskola, Paavola, Knuutila ja Varpurila. Kaukjärvi oli 1500-luvulla laajan kartanoläänin keskus. Kylä sijaitsee kauniin Kaukjärven rannalla. Kylässä on nykyisellään runsas asutus. Uudenkirkon puolella järveä on laaja sotilasalue kasarmeineen ja asuinkerrostaloineen. Myllysilta ja Ryyssysillan maisemat ovat vielä hyvämuististen havaittavissa.
Kylän nykyinen nimi on Kamysevka.

6 - 11. SIPROLA, VIUHKOLA , TAIPALE (TAIPALO), HOPIALA PITKÄLÄ JA TYÖPPÖLÄ

Kaukjärven Iivanalasta lähti tie länteen, jonka varteen ja tuntumaan sijoittuvat Siprolan, Viuhkolan, Hopialan sekä Työppölän kylät. Pohjoiseen mentäessä muutaman kilometrin päässä tullaan Taipalonniemeen ja Taipalon alueelle, joka on Johanneksen Karhulan kylän naapurissa. Työppölä sijaitsee Hatjalahden järven koillisrannalla. Siitä kilometrin verran etelään sijaitsi Kuolemajärven pienin kylä Pitkälä. Näihin kyliin yhteydet ovat varsin huonot ja kylät ovat näihin päiviin asti olleet asumattomia ja metsittyneitä.

12. PIHKALA

Seitsemän kilometrin ajomatkan jälkeen saavutaan Pihkalaan. Edelleen kirkonkylän suuntaan mentäessä tullaan Pyssylän ja Järvenpään mäille, joilta aukeavat näkymät Hatjalahden järven selälle. Tosin mäet jo ennen sotia oli mataloitettu kulkijoiden helpotukseksi.
Kylä oli pitäjän pienimpiä asukasluvultaan, mutta läheinen asema kirkonkylän naapurina ja keskimääräistä suuremmat viljelmät nostivat kylän näkyvään asemaan pitäjän elämässä. Nykyiselläänkin kylässä on sekä vakinaista että ilmeisesti vapaa-ajan asutusta. Kylän nykyinen nimi on Mamontovka. Pihkalan kotisivu

13. KIRKONKYLÄ

Kuolemajärven kirkonkylä hiekkarantoineen edusti ja edustaa edelleenkin kauneinta kannakselaista järvimaisemaa. Pihkalasta Kirkonkylään aikanaaan johtanut tie on oikaistu kulkemaan suoraan Akkalaan, johon Kirkonkyläkin aikanaan virallisesti kuului. Tältä tieltä erkanee tie Kirkonkylän alueelle ja edelleen Salmen sillalle. Kirkonkylän alueella sijaitsee nykyisellään nuorison leirialue sekä Salmen sillan pielessä lomakylä, jotka ovat pietarilaisen teollisuuslaitoksen omistamia.
Kirkon perustukset ovat tallella. Kesällä 1995 sinne pystytettiin Kuolemajärvi-Säätiön toimesta muistomerkki. Kirkonkylän nykyinen nimi juontaa alkunsa Kuolemajärven nykyisestä nimestä Ozera Pionerskoe ja on Pionerskoe.
Kirkolta pohjoiseen on kapea ja kaunis salmi, jonka ylitse kulkevan Salmen sillan kautta päästään Pinnoniemen, Hatjalahden, Taatilan ja Näykin kyliin. Kirkonkylän kyläsivu

14 - 16. PINNONNIEMI, (LAASOLA 1), TAATILA JA NÄYKKI

Kirkkolahden pohjoispuolella vastapäätä Kirkkoniemeä sijaitsee Pinnonniemi, jonka kärkeä kutsuttiin Pappilanniemeksi, koska siellä oli Kuolemajärven pappila. Salmen sillan pohjoispuolella salmessa sijaitsee kuvauksellinen Ämmänsaari. Pieni kylä oli aikanaan virkamiesten asuinpaikka, jossa pappilan lisäksi sijaitsivat nimismiehen ja opettajan asuintalot.
Edelleen Kuolemajärven rantaa pohjoiseen sijaitsi Laasola numero 1 eli Kontonkylä. Numeron kylä oli saanut erottuakseen järven toisella puolen sijaitsevasta Laasolasta eli Hietasen kylästä.
Seuraava kylä pohjoiseen oliTaatila, joka tunnettiin yhtä hyvin Potinkylän nimellä. Nimi on peräisin Potikaran suvusta. Virallinen nimi taas pohjautuu Taatisten sukuun. Nykyisellään Taatilan rannat ovat nopeasti lisääntyvän venäläisen kesäasutuksen kohteena.
Taatilan Peussanniemeltä noin kolme kilometriä pohjoiseen Koiviston rajalla sijaitsi kauniilla paikalla pieni Näykinkylä. Erniemen ja Kurkelanrannan välinen Takalahti on hienoa laakeaa hiekkarantaa. Näykistä erkanivat tiet sekä pohjoiseen Johanneksen Kolmikesälään ja länteen Koiviston Makslahteen. Makslahden tieltä Rautaselta erkani tie etelään Kolkkalaan, Laasolaan ja edelleen pitäjän eteläosiin. Tiet eivät nykyisin ole kaikilta osin ajokelpoisia.

 

17. HATJALAHTI

Hatjalahden nimi on jäänyt suomalaiseen historiaan vahvasti talvisodan päivinä. Hatjalahden järven tuntumassa käytiin kiivaat taistelut. Hatjalahti oli kaunis kylä, jolla historiallisina aikoina oli ominaista "hoviasutus". Hatjalahdessa oli aikanaan kirkkokin. Merkittävin nähtävyys Hatjalahdessa oli Hatjalahden järven rannalla sijainnut vapaaherratar R. Munckin Jääkärikotisäätiölle lahjoittama Hatjalan kartano, josta syntyi jääkärien lepo- ja vanhainkoti Jääkärikoti.
Hatjalahdessa on nykyiselläänkin varsin runsaasti asutusta. Kylän nykyinen nimi on Aleksandrovka.

18. AKKALA

Kirkonkylän nykyisestä tiehaarasta on kilometrin verran matkaa Akkalan kylän laitamille. Nykyiseltä tieltä ei enää ennen Akkalan eli nykyisen Krassnaja Dolinan ( = Punainen Laakso) kylää näy järvelle, vaikka kylä sijaitsee aivan rannan tuntumassa. Maisema on hiekkaista mäntykangasta ja rantalehtoa. Nykyisellään Akkala on kerrostaloineen , kauppoineen ja pioneeritaloineen itäisen Kuolemajärven keskus. Kyläkeskuksen aukiolla sijaitsee venäläisten vuonna 1994 pystyttämä Akkalan kylän 400-vuotisen olemassaolon muistoksi pystyttämä patsas. Teksti AKKALA on selvää suomen kieltä. Akkalassa on toimii valtaisa kanakolhoosi, jonka tuotteilla ruokitaan Pietarin asukkaita. Kerrrostalojen lisäksi Alakylän puolella on runsaasti pientaloasutusta.

19. PENTIKKÄLÄ

Melkein kuin huomaamatta Akkalan läpi kulkevaa tietä etelään mentäessä vastaan alkaa vajaan kilometrin päässä Pentikkälän eli Kuolemajärven aseman seudun asumuksia. Viipuri-Pietari rantaradan tuntumaan oli kirkonkylän rinnalle viimeisinä vuosikymmeninä ennen sotia kasvaa pitäjän toinen keskus. Juuri ennen sotia valmistui asemalle Kuolemajärven Osuuskaupan keskusmyymälä, jonka kivijalka on edelleen nähtävissä Uudeltakirkolta aseman seudun läpi länteen Laasolaan ja Kolkkalaan menevän tien varressa. Myös muita vanhan asutuksen jäänteitä voi vielä löytää.
Aseman jäljet ovat havaittavissa. Nykyisen pienen asemarakennuksen seinässä lukee edelleenkin Kuolemajärvi!
Venäläiset ovat nimenneet Pentikkälän Rjabovoksi. Pentikkälän kyläsivu

20. LAASOLA

Kun asemalta lähdetään länteen järven eteläpäässä sijaitsevan sillan yli ja käännytään kulkemaan Kuolemajärven länsirantaa pohjoiseen olisi ensimmäisestä tiehaarasta vasemmalle käännytty Ylä-Kirjolaan ja Inkilään ja edelleen Kipinolan järven rannalle Kipinolaan. Tätä tienhaaraa eikä tietä enää löydy, vaan haemme toisen tien näihin kyliin ja jatkamme pari kilometriä luoteen suuuntaan ja saavumme Laasolaan eli kuten sitä tavallisesti kutsuttiin, Hietaselle. Oikealla on koko ajan siintänyt järvi sekä venäläisten rakentamia osin erittäin kalliin näköisiäkin kesänviettopaikkoja.
Hietasen kyläsivu

21. KOLKKALA

Kolmisen kilometriä eteenpäin Laasolasta aukeavat vasemmalla Kolkkalan peltoaukeat päällisin puolin lähes samannäköisinä kuin vuosikymmeniä sitten. Lattulan jälkeen oikealle jää Mäkelän puolen mäenrinne ja sen ohi Tetrenniemelle aiemmin kulkenut tie kapenee kärrytieksi. Keskikylään ja edelleen Koiviston Humaljoelle länteen kääntyvä tie ylittää Niittyojan ja nousee Yläkolkkalaan Varsamäkeä pitkin. Mäen päältä kääntyy tie oikealla Rajaselälle yhtyäkseen edellämainittuun Mäkelän ohi kulkeneeseen tiehen. Yläkolkkalan keskustasta vasemmalle erkanee tie Kettisen mäelle. Keskustassa sijaitsee tällä hetkellä venäläinen lomakeskus sekä aika ajoin avoinna oleva kauppa. Kylän keskustassa on runsaasti asutusta samoin kuin Humaljoelle mentäessä Notko-ojan toisella puolen.
Kolkkala on ollut Kuolemajärven läntisen puolen hallintokeskus ja on venäläisten kirjoissa nimellä Malysevo. Kolkkalan kotisivu

22 - 24. YLÄKIRJOLA, INKILÄ JA KIPINOLA

Yläkirjolaan kulki tie rautatien alittaen Isojoen suuntaisesti. Oikealle koukkasi tie Evestinmäelle ja suoraan etelään tie jatkui Inkilään ja Muurilaan. Tätä tietä ei enää ole ja kulkeminen sekä Yläkirjolaan kuin myös Kipinolaan käy vain jalan osin rautatietä osin polkuja pitkin. Asutustakaan ei entisillä paikoilla ole. Yläkirjolaan aikanaan luettu Pentikkälä- Muurila tien itäpuolella Juvajoen varrella sijainnut historiallinen Juvanruukki on kävelypolkuja pitkin löydettävissä.
Inkilään, joka sekin on asumatonta ja metsittynyttä, pääsee asemalta Muurilaan johtavaa tietä.
Kipinolan kyläsivu

 

25. KARJALAINEN

Karjalaisten kylään saavutaan, kun ajetaan asemalta etelään Muurilaan vievää tietä nelisen kilometriä ja käännytään vasemmalle. Parin kilometrin ajon jälkeen ollaan Karjalaisten Soitun mäellä , mistä etelään aukeaa Taavetti Inkisen suurtyön ilmentymänä kuivatusta järvestä raivattu peltoaukea. Mäellä tien varressa on Taavetti Inkisen jälkeläisten ja entisen Karjalaisten kylän väen toimesta korjattu ja uusittu Taavetti Inkisen raivaajapatsas. Kylä oli Kuolemajärven vahvaa maanviljelysseutua, joka vieläkin näkyy laakeina peltoaukeina. Karjalaisten kylä rajoittui Suomenlahteen ja kylän läpi kulkeva tie päättyykin Viipuri- Terijoki rantatien ylitettyään Lautarantaan. Lautarannassa oli aikanaan kunnollinen satama suuremmillekin laivoille.
Karjalaisten nykynimi on Luzki.

26. SEIVÄSTÖ

Seivästö oli melkein pitäjä pitäjässä. Se oli Kuolemajärven suurin kylä lähes tuhanteen nousevine asukaslukuineen. Myös maantieteellisesti Seivästö oli suuri kylä: yhdeksän kilometriä pitkä Karjalaisten kylän rajalta Heinäsuon tienhaarasta Toivolanjoen sillalle Uudenkirkon rajalle ja kahdeksan kilometriä syvä Suomenlahden rannalta Ylisjärveen. Seivästön ranta-alueella on nähtävissä Suomenlahden rantojen geologinen kehitys: Sekä Etukylän että Peräkylän Alakylät sijaitsivat laakealla rannalla valtatien tuntumassa, Yläkylät taas paikoin 20 metriä korkealla Litorinameren vuosituhansien takaisella rantapenkereellä. Seivästön eräs tunnusmerkki, majakka, seisoo Majakanmäellä, tosin ei aivan alkuperäisenä. Kaikki mereen liittyvä oli ominaista seivästöläisten elämälle. Seivästö on nykyisellään Ozerki niminen asuttu kylä.Seivästön kotisivu

27. MUURILA

Kun Seivästöltä rantatietä siirrytään pohjoiseen ohi Tammikonniemen ja Lautarannan, tullaan Muurilaan, johon pääsee suoraan Kuolemajärven asemalta etelään lähtevää tietä matkalla Kipinolan järven rannan leirialueen ohi tai pohjoisesta Koiviston suunnasta. Pari kilometriä Lautarannasta pohjoiseen pistää Suomenlahteen Kyrönniemi, joka on jäänyt Suomen historiaan Mikael Agricolan kuolinpaikkana, kuten alussa mainittiin. Kyrönniemestä pohjoiseen alkoivat Muurilan kuuluisat lentohiekkarannat, joilta tänä päivänä lentohiekka on jäänyt metsän alle tai kuljetettu pois. Muurilan kylä sijaitsi kauniilla korkealla kannaksella Kipinolan järven ja Suomen lahden välissä. Kylän läpi kulki ja kulkee edelleenkin rantavaltatie Viipurista Terijoelle ja edelleen Pietariin. Muurilan ja Humaljoen rajalla Kipinolan järven rannalla sijaitsee suuri teollisuuslaitos, joka aikanaan tuotti sotilaallisia tuotteita, mutta jonka käyttötarkoitus lienee muuttumassa.

Tarkemmat kyläkohtaiset kylistä ennen sotia löytyvät Kuolemajärven historiasta. Nykypäivän tietoa teistä ja paikannimistä saa mm. Karttakeskuksen julkaisemasta venäläiseen aineistoon perustuvasta topografisesta kartasta Karjalan Kannas ISBN 951-593-848-1.